Mosambikilainen Floriana Alfredo on vammaisaktivisti maan etelärannikolla sijaitsevassa Inhambanen provinssissa. Hän kuuluu vammaisten mosambikilaisten järjestöön (ADEMO – Associação dos Deficientes Moçambicanos), jota hän myös edustaa vammaisjärjestöjen kansallisen kattojärjestön (FAMOD – Forúm das Associações Moçambicanas de Pessoas com Deficiência), valtuuskunnassa Inhambanen tasolla.
Ympäristön esteellisyys, apuvälineiden puute ja ihmisten asenteet ovat päivittäisiä haasteita vammaisille aktivisteille. Lisäksi muiden kansalaisjärjestöjen tapa nähdä vammaiset ihmiset ainoastaan passiivisina hyödynsaajina, eikä aktiivisina kumppaneina, turhauttaa Florianaa:
“Esteellisyys on suurin haaste vammaisten ihmisten toiminnalle. Monet jäsenistämme tarvitsevat apuvälineitä ja esteettömiä kulkuvälineitä liikkuakseen ja poistuakseen kotoa – mennäkseen kouluun, aktiviteetteihin, kirkkoon, ihan minne tahansa, mutta apuvälineet eivät ole itsestäänselvyys. Apuvälineitä on saatavilla Mosambikissa, mutta useimmilla vammaisista ihmisistä ei ole varaa niihin. Fyysisten esteiden lisäksi kohtaamme myös muunlaisia esteitä, esimerkiksi syrjiviä asenteita.”
”Toivomme, että kansainväliset järjestöt palkkaisivat vammaisia ihmisiä suoraan ja tekisivät meidän kanssamme yhteistyötä, sen sijaan että pitäisivät meitä vain hankkeittensa hyödynsaajina. Haluamme luoda vammaisille ihmisille elinkeinotoimintaa, vähentää esteitä ja parantaa pääsyä työelämään.”
”Työskentelemme yhteisöjen tasolla vammaisten ihmisten parissa ihmisoikeustietoisuuden lisäämiseksi sekä vaikuttamistyön merkeissä. Itse tapaan myös vammaisten ihmisten perheenjäseniä, erityisesti vammaisten lasten perheitä, jotta he oppisivat vammaisten oikeuksista. Lisäksi osallistun kokouksiin paikallishallinnon ja eri instituutioiden kanssa, näin pyrimme edistämään vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumista.”
”Abilis-säätiö on ainoa järjestö, joka on tukenut meitä toimimaan suoraan yhteisöissä ja tavoittamaan vammaisia ihmisiä myös maaseudulla. Abiliksen tuella vammaisjärjestöt saavat aikaan edes jonkin verran muutosta, mutta haluamme saavuttaa vielä enemmän ja siksi toivon, että myös muut kansalaisjärjestöt ottaisivat vammaisia ihmisiä kunnolla mukaan toimintaansa.”
Ilman kansalaisaktivismia, ei ole muutosta, Floriana linjaa. Erityisesti nuorten rooli on muutoksessa merkittävä:
“Haluaisin rohkaista vammaisia nuoria aktivismin pariin ja korostaa, että aktivismia täytyy tehdä tosissaan – jos haluamme saada aikaan muutosta, meidän täytyy olla päättäväisiä ja keskittyä siihen mitä oikeastaan haluamme saada aikaan. Meidän täytyy taistella yhteisen tavoitteen puolesta, jotta voimme jokin päivä elää elämää, jossa yhteiskunta huomioi tarpeemme. Vammaisten nuorten ei tulisi voida huonosti – he ovat yhdenvertaisia muiden kanssa ja heillä on samat ihmisoikeudet kuin vammattomilla ihmisillä – olemme kaikki yhdenvertaisia.”