Suomen kehitysyhteistyöllä tuetaan esimerkiksi lasten koulutusta. Kuva: Narvikk / iStock

Fingo: ”Hallituksen leikkauspolitiikalla ei ole takanaan kansan tukea” – UM:n mielipidemittauksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä tärkeänä

Ulkoministeriön mielipidemittauksen mukaan ainoastaan noin joka neljäs suomalainen näkee, että Suomen pitäisi tehdä jatkossa leikkauksia kehitysyhteistyön määrärahoihin.

Ulkoministeriön tuoreen mielipidemittauksen mukaan 71 prosenttia suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä erittäin tai melko tärkeänä. Kasvua on edellisvuoden vastaavan kyselyn 62 prosentin luvusta lähes 10 prosenttiyksikköä.

”Mielipidemittauksen tulokset ovat hallitukselle selvä viesti suomalaisten arvomaailmasta ja tahtotilasta”, sanoo Fingon vaikuttamistyön asiantuntija Anna Hyvärinen.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) nosti eilen maanantaina kehitysyhteistyön mahdollisten lisäleikkausten kohteeksi. Hänen mukaansa kehitysyhteistyössä riittää edelleen leikattavaa.

Kuitenkin UM:n mielipidemittauksen mukaan yli puolet suomalaisista (53 %) kannattaa kehitysyhteistyön määrärahojen nostoa, ja 11 prosenttia pitäisi määrärahat nykytasolla. Ainoastaan noin neljännes suomalaisista on leikkausten kannalla (27 %).

”Hallituksen leikkauspolitiikalla ei ole takanaan kansan tukea”, Hyvärinen linjaa.

Hallitus on tehnyt kehitysyhteistyöhön jo kolmena peräkkäisenä vuotena merkittävät leikkaukset. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) mukaan hallitus leikkaa kehitysyhteistyöstä 1 305 miljoonaa euroa vaalikaudella.

UM:n mielipidemittauksen mukaan 81 prosenttia suomalaisista näkee, että köyhyyden poistaminen ja eriarvoisuuden vähentäminen maailmasta on tärkeää. Humanitaarista apua pitää tärkeänä 77 prosenttia suomalaisista.

Mielipidemittauksen mukaan suomalaiset näkevät kehitysyhteistyölle vahvana perusteluna sen, että Suomi voi kehitysyhteistyöllä vaikuttaa maailman vakauteen, muun muassa ehkäisemällä konflikteja ja pakolaisuutta.

Mielipidemittauksen vastaajista viidennes kertoi suhteensa kehitysyhteistyöhön muuttuneen myönteisemmäksi viime aikoina.

”Kehitysyhteistyö, rauhantyö ja humanitaarinen apu ovat vaikuttava keino tukea heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, edistää ihmisoikeuksia ja rakentaa vakaampaa sekä turvallisempaa maailmaa. Sellainen maailma on meidän kaikkien etu”, Anna Hyvärinen muistuttaa.

Haastattelupyynnöt:

Anna Hyvärinen, vaikuttamistyön asiantuntija, Fingo

050 317 6744 / anna.hyvarinen@fingo.fi

Lisätietoja:

Ulkoministeriön tiedote

Ulkoministeriön kyselytutkimus