Kehityspolitiikan tila: Ihmisoikeuksiin on paneuduttava syvällisemmin Kehityspoliittinen toimikunta antoi ensimmäisen arvionsa siitä, kuinka Suomen kehityspolitiikan suunnanmuutos – ihmisoikeuksien nostaminen kaiken työn perustaksi – on toiminut. 12.09.2013 Uutiset
Kenia ja tiedemiehet löysivät suuret vesivarat kuivuuden keskeltä Öljynetsintään kehitetty satelliittimenetelmä paljasti mittavat pohjavesivarat Pohjois-Keniassa, jota piinaavat kuivuudet ja konfliktit. Niiden saaminen ihmisten käyttöön on kuitenkin oma juttunsa. 12.09.2013 Uutiset
YK: Ruokaa hukataan 750 miljardin dollarin edestä vuosittain Melkein kolmasosa maailman peltopinta-alasta käytetään viljelemään ruokaa, jota kukaan ei syö, selviää FAOn ja UNEPin tuoreesta raportista. Ruoan hävikillä on merkittävä vaikutus maailman talouteen ja ympäristöön. 11.09.2013 Uutiset
Raportti: Miten talouskasvu on vaikuttanut globaaliin tulonjakoon? Vuoden 1990 jälkeisen hurjan talouskasvun hyödyistä selkeästi suurin osa on mennyt jo ennestään rikkaimmille – sekä Kiinalle, todetaan globaaleja tuloeroja kartoittavassa raportissa. 11.09.2013 Uutiset
Apusektori pyörittää taloutta Kongon Gomassa Itä-Kongon levottomuuksilla on lieveilmiönsä: Goman kaupungin talous pyörii lähes täysin ulkomaisten aputyöntekijöiden varassa. 11.09.2013 Blogit
Miljoona ihmistä kertoi YK:lle millaisen maailman he haluavat Ban Ki-moon haluaa, että tie uusiin kehitystavoitteisiin on mahdollisimman monen ihmisen käymä. Vuonna 2015 umpeutuvia vuosituhattavoitteita on arvosteltu siitä, että niitä sorvasi vain pieni porukka. 11.09.2013 Blogit
EU:lta 124 miljoonaa lisäeuroa Somalian turvallisuuteen Euroopan unioni on yksi suurimpia rahoittajia sisällissodasta toipuvalle Somalialle. 10.09.2013 Uutiset
Mitä kuuluu, jäsenjärjestö? Kepa on toteuttanut säännöllisesti kyselyjä jäsenjärjestöilleen jäsenistön tarpeiden ja tyytyväisyyden selvittämiseksi.Tällä kertaa päätimme tulla itse kysymään jäsenjärjestöiltä, mitä teille kuuluu? 10.09.2013 Blogit
Unesco: Lukutaitotavoitetta ei saavuteta vuoteen 2015 mennessä YK:n vuosituhattavoitteiden määräajan umpeutuessa maailmassa arvioidaan olevan vielä noin 750 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Heistä kaksi kolmannesta on naisia. 10.09.2013 Uutiset
Barclays antoi lisäaikaa Somalian rahalähetyksille Barclays-pankki on antanut 20 päivän armonajan ennen kuin se sanoo sulkevansa niiden rahansiirtoyritysten pankkitilit, jotka välittävät rahalähetyksiä Somaliaan. 10.09.2013 Blogit
Etiopiaan odotetaan muutosta Etiopian PENin perustaja ja johtaja Solomon Hailemariam vieraili elokuun lopussa Suomessa Kepan kutsumana. Sananvapauden puolustaminen on PENin ydinaluetta ja Etiopiassa juuri nyt erittäin ajankohtaista. 09.09.2013 Blogit
Afrikan unioni tähyää puolen vuosisadan päähän Agenda 2063 on AU:n visio siitä, miten Afrikan talouskasvu muutetaan hyvinvoinniksi ja samalla strateginen ohjenuora tavoitteiden saavuttamiseksi. 06.09.2013 Uutiset