Hyödyttääkö tietoteknologia kaikkein köyhimpiä? Tuoreen Maailmanpankin tutkimuksen mukaan köyhimmätkin voivat hyötyä esimerkiksi internetin käytöstä – etenkin jos heitä opastavat paikalliset järjestöt. 30.04.2015 Uutiset
Maailmanpankin asiantuntija: 10 miljardia ihmistä voidaan ruokkia helposti Kasvava ja proteiinia hamuava väestö tarvitsee kahden prosentin vuotuisen tehostamisen ruoantuotantoon, sanoo Maailmanpankin Heinz-Wilhelm Strubenhoff. Se onnistuu esimerkiksi tehokkaammalla viljelyllä ja hävikin vähentämisellä. 29.04.2015 Uutiset
Uusi mittari löytää köyhyyserot myös sukupuolten välillä Hyvinvointia ja köyhyyttä mitattaessa tyypillisin tarkasteluyksikkö on kotitalous. Uuden IDM-mittarin kehittäjien mukaan on kuitenkin väärin olettaa, että perheen kaikki aikuiset olisivat yhtä köyhiä. 29.04.2015 Uutiset
Guardian: Shell heikensi EU:n ilmastotavoitteita Brittilehden saamista dokumenteista käy ilmi, että energiajätti lobbasi voimakkaasti sitovia uusiutuvan energian tavoitteita vastaan. 28.04.2015 Uutiset
Rahapula estää miljoonien lasten pääsyn kouluun Globaali terveydenhuolto on saanut lisärahaa, mutta koulutuksesta on leikattu. 28.04.2015 Uutiset
Kymmenen kriisiä imee YK:n kuiviin Voimavarat tiukalla ja avuntarve kasvaa niin Lähi-idässä kuin Afrikassakin. Vielä rahaakin kipeämmin kriiseihin kaivattaisiin poliittisia ratkaisuja. 28.04.2015 Uutiset
Maailma kylässä -vieras Phyllis Omido vaihtoi uraa sulattamotyöntekijästä ympäristöaktivistiksi Arvostetun Goldman Environmental Prize -ympäristöpalkinnon äskettäin saanut kenialainen Phyllis Omido alkoi taistella lyijymyrkytyksiä vastaan oman lapsensa sairastuttua. 28.04.2015 Uutiset
Kepa palkitsi ansioituneita kansalaisjärjestötoimijoita Kepan 30-vuotisjuhlissa 24. huhtikuuta Abdirizak Hassan Mohamed ja Kirsti Kirjavainen saivat tunnustuksen tärkeästä työstään kansalaisjärjestön palveluksessa paremman ja oikeudenmukaisen maailman puolesta. 28.04.2015 Blogit
EU-johtajat eivät luvanneet lisää turvallisia reittejä Välimeren pakolaisille EU-johtajat eivät viime torstain kokouksessaan luvanneet lisää turvallisia reittejä pakolaisille vaan panostusta raja- ja pelastusoperaatioihin Välimerellä. Pakolaisjärjestöt kritisoivat EU:n keinoja riittämättömiksi. 27.04.2015 Uutiset
Vaalien vankina Ranskankielinen Togo äänestää presidentistä. Ehdokkaita on virallisesti viisi. Katukuvan mukaan ehdokkaita on vain kaksi, oranssia väriä kantava oppositio tai sinivalkoinen vallan pitäjä. 25.04.2015 Blogit
Kevätkokouksessa luodattiin kehitysyhteistyön tulevaisuutta Kepan puheenjohtaja Elina Vuola avasi kevätkokouksen käymällä läpi eduskuntavaalien jälkeistä keskustelua sekä kehitysyhteistyön määrärahojen leikkauksia. 24.04.2015 Blogit
Vaalivaikuttaminen ja sosiaalinen muutos kiinnostivat kevätkokousseminaareissa Vaalien jälkeisestä tilanteesta keskusteltiin vilkkaasti Kepan kevätkokousta edeltäneessä seminaarissa 24. huhtikuuta. Järjestöjen yhteinen Maailmantalouden tekijät -vaalikampanja jatkuu hallitusneuvotteluiden yli. 24.04.2015 Blogit