Itsesyytösten aika on ohi "Järjestöjen rahoitusta leikattiin, koska ne eivät osaa kertoa työnsä tuloksista". Tätä väitettä en purematta niele. 25.11.2016 Blogit
Asiantuntija: Järjestöt keskittyvät oireisiin eivätkä ongelmien syihin Järjestöjen olisi tarkistettava keinot, joilla ne pyrkivät muuttamaan maailmaa, sanoo Kepan Kehityspoliittisessa päivässä puhunut Micha Narberhaus. Ei saa keskittyä vain yhteen asiaan eikä etsiä pikavoittoja varainkeruulla. 25.11.2016 Uutiset
Komission uusi visio EU:n kehityspolitiikasta on ristiriidassa toimien kanssa Euroopan komissio julkaisi tällä viikolla EU:n kehityspolitiikan tulevaisuutta koskevan kauaskantoisen vision, esityksen kehityspoliittiseksi konsensukseksi, joka on selvässä ristiriidassa EU:n nykyisten toimien kanssa. EU:n viimeaikaiset päätökset ovat herättäneet kansalaisjärjestöissä huolta kehitysyhteistyön valjastamisesta EU:n omien lyhytnäköisten tavoitteiden ajamiseen. Jäsenmaiden ja parlamentin on nyt vaadittava komissiota toimimaan visionsa mukaisesti. 23.11.2016 Uutiset
Voisiko yksi plus yksi olla enemmän kuin kaksi? Mitä kaikkea voisimme saada aikaan Kepan ja Kehyksen yhdistetyillä vahvuuksilla? Tästä käydään nyt keskustelua ja toivon hartaasti, että yhä useampi järjestö ottaa osaa keskusteluun. Tässä yksi visio siitä, mitä yksi plus yksi voisi olla. 23.11.2016 Blogit
Ihmisoikeudet sivuroolissa Solidium-yhtiöiden raportoinnissa SAK:n selvityksen kohteena oli kuusi valtion osittain omistamaa yritystä: Kemira, Metso, Outokumpu, SSAB, StoraEnso ja Telia. 22.11.2016 Blogit
Kehyksen kirje ministeri Mykkäselle EU:n ulkoasiainneuvoston kokouksesta 28.11. Kehys välittää kirjeessä näkemyksiään komission ehdotuksesta EU:n uudeksi kehityspoliittiseksi konsensukseksi sekä EU:n ulkoasiainneuvoston kokouksessa 28.11. keskusteltavista Euroopan ulkoisesta investointisuunnitelmasta ja muuttoliikkeestä. 22.11.2016 Kannanotot
Ecuador kiistelee metrosta – joka olisi länsimetroa halvempi Andeilla sijaitseva miljoonakaupunki kiistelee metrohankkeesta, vaikka se on halvempi kuin Latinalaisessa Amerikassa keskimäärin: noin 80 miljoonaa euroa kilometriltä. Kilometri ecuadorilaista metroa on myös halvempi kuin Helsingissä. 21.11.2016 Uutiset
Järjestöt Marrakechin kokouksesta: Ilmastosovusta siirryttävä ilmastotoimiin Ilmastonmuutokselle haavoittuvat kehitysmaat astuivat johtoon Marrakechissa perjantaina 18. marraskuuta päättymässä olevissa ilmastoneuvotteluissa sitoutumalla sataprosenttisesti uusiutuvaan energiaan. Suomen ja EU:n kannattaa hypätä samaan junaan ja kiihdyttää energiamurrosta, suomalaiset ympäristö-, nuoriso- ja kehitysjärjestöt kannustavat. 18.11.2016 Tiedotteet
Put the last first In November we heard the voices of the poorest and most marginalized in Tanzania calling the government of Tanzania and international community to fulfill their commitments made during endorsement of SDGs. 18.11.2016 Blogit
Paluu tulevaisuuteen Marrakechissa Marokko rakentaa maailman suurinta keskittävää aurinkovoimalaa, joka valmistuttuaan tuottaa energiaa yli miljoonalle ihmiselle. 18.11.2016 Blogit
Ranska kiilasi kärkeen ilmastotoimien vertailussa – Suomi hiihtelee kaukana perässä Uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen investoidaan aiempaa enemmän, mutta maailmanlaajuinen energiamurros kaipaa vielä lisävauhtia, kertoo tänään Marrakechin ilmastoneuvottelujen yhteydessä julkistettu ilmastoverkosto CAN Europen ja saksalaisen Germanwatchin tekemä selvitys. 16.11.2016 Uutiset
Finnwatch: Suomi menettää vuosittain jopa miljardin yritysten verokikkailun vuoksi Maassamme toimivilta monikansallisilta suuryrityksiltä jää tilittämättä summa, joka vastaa 10-31 prosenttia yritysveron tuotoista. 16.11.2016 Uutiset