Hyppää sisältöön

Puntarissa kehitysyhteistyön vaikutukset – tutkija-toimijaverkoston keskusteluja vuodelta 2005

Puntarissa kehitysyhteistyön vaikutukset on raportti tutkija-toimijaverkoston keskusteluista vuodelta 2005. Keskustelujen teemana oli kehitysyhteistyön vaikuttavuuden arviointi. Verkoston tavoitteena on vahvistaa kehitysyhteistyön ja kehityspoliittisten kysymysten parissa toimivien tutkijoiden ja käytännön toimijoiden välistä vuorovaikutusta.

Kehitysyhteistyöhankkeilla pyritään parantamaan ihmisten hyvinvointia. Viime aikoina on entistä enemmän alettu keskustella näiden hankkeiden todellisista vaikutuksista. Vaikuttavuuden arviointi on keino käydä järjestelmällisesti läpi kehitysinterventioiden aiheuttamia muutoksia kohdealueen ihmisten elämässä. Onko hanke johtanut toivottuun, yhdessä määriteltyyn parannukseen ihmisten elämässä, vai onko hanke johtanut hyvään mutta ennalta arvaamattomaan lopputulokseen tai ihmisten kannalta jopa haitalliseen muutokseen?

Tässä raportissa kehitysyhteistyön vaikuttavuudesta keskustelevat sekä alan tutkijat että kehitysyhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt.

Tiedosto
ISSN1236-4797
Painetun version ISBN952-200-024-8
Sähköisen version ISBN978-952-200-025-6
Julkaisun numero85
Sivumäärä112
KieliSuomi
KirjoittajatOuti Hakkarainen, Anja Onali (toim.)
Julkaistu01.05.2006

Tutustu myös näihin

Katso kaikki ajankohtaiset