Hyppää sisältöön

Euroopan unioni – vaikuttamisen paikka

EU-vaikuttamisoppaaseen on kerätty perustietoa niin Euroopan unionin toimielimistä ja päätöksenteosta kuin eurooppalaisen järjestökentän toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksistakin. Mukana on myös käytännön vinkkejä vaikuttamistyöhön sekä esimerkkejä eurooppalaisesta yhteistyöstä ja vaikuttamisesta.

Euroopan unioni – vaikuttamisen paikka on erityisesti kansalaisjärjestöille suunnattu opas EU-vaikuttamiseen.

Oppaaseen on kerätty perustietoa niin Euroopan unionin toimielimistä ja päätöksenteosta kuin eurooppalaisen järjestökentän toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksistakin. Mukana on myös käytännön vinkkejä vaikuttamistyöhön sekä esimerkkejä eurooppalaisesta yhteistyöstä ja vaikuttamisesta.

Opas on suunnattu erityisesti suomalaisen kansalaisyhteiskunnan toimijoille, jotka haluavat aktiivisesti vaikuttaa Euroopan unionin päätöksentekoon, mutta se soveltuu myös muille EU:sta tai vaikuttamistyöstä kiinnostuneille. Toivomme, että opas auttaa ottamaan EU-päätöksenteon haltuun ja madaltaa kynnystä lähteä vaikuttamaan myös EU-tasolla.

Tiedosto
Sivumäärä36
KieliSuomi
KirjoittajatSonja Hyötylä, Elina Mikola
Julkaistu07.01.2019

Tutustu myös näihin

Katso kaikki ajankohtaiset