Paikallisten järjestöjen ja maatalousneuvojien tuella kuivien alueiden pienviljelijät Tansaniassa muuttavat avoimet maissi- ja papupeltonsa monimuotoisiksi metsäpuutarhoiksi, joissa eri aikaan kypsyvät kasvit takaavat monipuolisen ja ympäri vuoden jatkuvan ruokaturvan. Puutarhat tuottavat myös hedelmiä, vihanneksia, karjan rehua, polttopuuta ja puutavaraa. Osa sadosta myydään, ja sillä saadaan tuloja muihin tarpeisiin. Typpeä sitovat pensasaidat parantavat maaperää ja tuottavat biomassaa katteeksi. Kahdella hankkeella autetaan 860 viljelijää – suurin osa naisia – ja heidän perhettään, yli 6000 ihmistä, vahvistamaan ruokaturvaa, omavaraisuutta, biodiversiteettiä ja ilmastokestävyyttä.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.