Vihreä ilmastorahasto GCF (Green Climate Fund) perustettiin vuonna 2010 Cancunin ilmastokokouksessa YK:n ilmastokokouksen alaiseksi rahastoksi. Siitä toivotaan kasvavan ilmastorahoituksen kanavoijaa kehitysmaille: rahaston tarkoitus on kanavoida merkittävä osuus vauraiden maiden kehitysmaille lupaamista ilmastorahoista. Teollisuusmaat ovat luvanneet, että summa nousee 100 miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2020 mennessä.
GCF tulee kanavoimaan pitkän aikavälin ilmastorahoitusta sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen että hillitsemiseen. Kehitysmaiden näkökulmasta erityisesti sopeutumisrahoituksen hallinta on keskeisessä roolissa.
Päämajan sijainnista Etelä-Korean kanssa kilpailivat Meksiko, Namibia, Puola, Saksa ja Sveitsi. GCF:n hallituksen päätöstä odotettiin jännityksellä: jokaisella maalla oli hyvin valmistellut perusteet hakemukselleen.
Kuten World Resources Instituten blogissa ennen kokousta esiteltiin, piti rahaston hallituksen pohtia asiaa monelta kannalta: Riittävän hyvät puitteet terveydenhuollosta infrastruktuuriin ja liikenneyhteyksiin ovat tarpeen, jotta rahasto pääsee aloittamaan työnsä hyvin. Sijoituksen symboliarvo on myös suuri. Iso osa ilmastonmuutokseen liittyvistä instituutioista ja rahastoista sijaistee länsimaissa, joten sijoittuminen kehitysmaahan, jollaisessa rahaston kohteetkin ovat, olisi tuonut legitimiteettiä ja olisi voinut symboloida suunnanmuutosta globaalissa ilmastopolitiikassa.
Päämajavaltiosta tulee ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun yksi pääpaikoista, ja se vetää puoleensa merkittävän määrän ilmastoasiantuntijoita. Päämaja Afrikassa Aasiassa voi tuoda koko alueelle johtajuutta ilmastokysymyksissä.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.
