Tanska on ollut viime aikoina esillä mediassa niin hyvässä kuin pahassa. No, aika monesti pahassa. Suunnitelmat kerätä turvapaikanhakijoilta arvokas omaisuus valtion taskuihin ja kehitysavun kierrättäminen jättileikkurin kautta eivät kuulosta kauhean kivalta.Toisaalta Tanskanmaalla ei ole jääty lepäämään laakereille. Paikallinen nenäpäiväkeräys Danmarks Indsamling on pistänyt hynttyyt yhteen Tanskan yleisradion kanssa ja kerää nyt varoja satiirilla viritetyllä videokampanjalla.Ideana on löytää tanskalaisille vanhuksille leppoisa loppusijoituspaikka Afrikasta.Lyhyellä klipillä irvaillaan niille kriitikoille, joiden mielestä yksikin kehitysmaihin suunnattu äyri on pois tanskalaisilta vanhuksilta. Mutta ei hätää – afrikkalaisilla on isot sydämet, lämpimät kädet (sic.) ja uusi koti yksinäisyydestä kärsiville mummoille!Kutenpa vaikka kohdassa 1:15 vilahtavalle Ingerille, jolla ei ole elämässään juurikaan muuta tekemistä kuin tupakin polttelu ja pankissa jonottelu.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.