Presidentti Yoweri Musewenin yllättävä lehmänkäännös – vielä loppuvuodesta hän vastusti lakia – tuli surullisena yllätyksenä koko avunantajayhteisölle, hlbt-ihmisistä puhumattakaan. Vaikka homous on ollut Ugandassa laitonta tähänkin asti, voi siitä nyt saada elinkautisen tuomion.Liberaalisti ajattelevien suomalaisten voi olla vaikea uskoa, että lailla on maassa laaja kannatus: jopa yli puolet väestöstä kannattaa sitä. Homous nähdään länsimaisena tuontitavarana, joka ei Afrikkaan kuulu tai ainakin perinteisten perhearvojen vastaisena.Homovastaisuus sinänsä ei ole mitenkään ugandalainen keksintö: samaa sukupuolta olevien suhteet on kielletty myös 37 ympäröivässä Afrikan maassa. Ranskankielinen Afrikka on selkeästi englanninkielistä vapaamielisempää, käy ilmi Amnestyn viime vuonna julkaisemasta raportista.Kansainvälinen yhteisö ei ole jäänyt kylmäksi Ugandan lakimuutokselle: Ruotsi, Norja, Tanska ja Alankomaat ovat jo ilmoittaneet leikkaavansa apua tai suuntaavansa sitä ihmisoikeuksien puolesta toimiville järjestöille. Mutta mitä avun leikkaaminen auttaa? Ensimmäisinä leikkauksista kärsivät kaikkein köyhimmät, eikä vaaleihin valmistuvalle presidentille kelkan kääntäminen liene helppoa. Vaikka moni ugandalainen pelkää avun leikkausten vaikutusta, on tuki lakimuutokselle selkeä.Miten meidän järjestökentällä pitäisi tilanteeseen suhtautua? Yksi vakiovastaus on ollut tukea ihmisoikeuksia puolustavia järjestöjä. Kuten Suomessa, on Ugandassa paljon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia puolustavia ryhmiä ja järjestöjä. Näiden työn tukeminen on nyt entistä tärkeämpää. Muutoksen on tapahduttava sisältäpäin, ulkoa sitä ei voi sanella.Mutta sellainenkin tukeminen voi olla vaikeaa nyt, kun vähemmistöjen etujen puolustaminen – ”homoseksuaalisuuden levittäminen” – voi viedä loppuelämäksi vankilaan. Järjestöiltä vaaditaan paljon suurempaa varovaisuutta ja uusia taitoja, kuten sähköpostikirjeenvaihdon salaamista.
Ugandan homolaki haastaa avunantajat ja ihmisoikeusjärjestöt
Ugandan tuore päätös koventaa homoudesta annettavia rangaistuksia asettaa omistajuuden – kehitysyhteistyön rakkaan periaatteen – kovalle koetukselle. Mitä tehdä, kun avunsaajamaan enemmistö kannattaa väärää politiikkaa?
Teksti: Mika Railo