Hyväntekeväisyyskapitalismin nousu ja uho

Miljardööri kertoo lahjoittavansa vaimonsa Priscilla Chanin kanssa omaisuutensa alustavasti ”yksilölliseen oppimiseen, tautien parantamiseen, ihmisten yhdistämiseen ja vahvojen yhteisöjen rakentamiseen”. Äkkikatsomalta tämä kuulostaa pelkästään erinomaiselta. Bill ja Melinda Gatesin säätiökin on jo tehnyt merkittävästi hyvää hivin, malarian, polion ja tuberkuloosin vastaisella työllään.Asiaan liittyy kuitenkin muutama mutta: jos hallitusten ja kansalaisjärjestöjen harjoittamaan kehitysyhteistyöhön epäillään liittyvän epäonnistumisia, mikä takaa, etteikö yksittäisten ihmisten perustaman säätiön toiminnassa olisi ongelmia? Valtioiden ja järjestöjen kehitysyhteistyö on kuitenkin kantapään kautta opittua, pitkäkestoista ja kehityspoliittisten ohjelmien sekä YK:n tavoitteiden ohjaamaa, ei kulloisenkin miljardöörin sen hetkisten mieltymysten muovaamaa.Varojen suuntaaminen hyväntekeväisyyteen tarkoittaa luonnollisesti sitä, ettei niistä tarvitse maksaa veroja. Veroja, joiden avulla demokraattisesti valitut päättäjät voisivat tukea yhteiskuntaa yhteisesti sovituilla pelisäännöillä – myös niitä vähemmän suosittuja ja mediaseksikkäitä avun tarvitsijoita.Megarikkaiden hyväntekijyyteen pureutunut tutkimus Philanthropic Power and Development löysi ongelmia useilta alueilta: ensinnäkin bisnesorientoituneet lahjoittajat haluavat usein nopeita ratkaisuja selkeisiin ongelmiin, esimerkiksi kehittää uusia rokotteita. Tämä toimii toki osalla sektoreista, mutta unohtaa sellaisen kestävän avun, jossa tuloksia voi nähdä vasta pitkän ajan kuluttua, kuten julkisen terveydenhuollon kehittämisen.Samalla kun Bill ja Melinda Gatesin säätiön tyyppisillä toimijoilla on jo lahjoitettavien rahasummiensa suuruudestakin johtuen merkittävää poliittista vaikutusvaltaa, eivät ne ole vastuussa tekemisistään hyväntekeväisyytensä kohteille kuten valtioille, järjestöille tai paikallisyhteisöille. Usein ne eivät ole tilivelvollisia kuin omalle johdolleen. Esimerkiksi Gatesin säätiön kohdalla tämä tarkoittaa kolmea perheenjäsentä ja miljardööri Warren Buffettia.Yksityisten hyväntekijöiden kasvavaa määrää on pidetty yleisesti vain hienona asiana, kuten esimerkiksi Addis Abeban heinäkuisen kehitysrahoituskokouksen loppuasiakirja antaa ymmärtää.  Valtioiden ja kansalaisjärjestöjen tulee kuitenkin olla tarkkana: yksityiset säätiöt vaikuttavat väistämättä poliittiseen agendaan ja keskusteluun. On myös huomioitava ne riskit ja sivuvaikutukset, joita säätiöiden toiminta aiheuttaa edustukselliselle demokratialle, kestävälle kehitykselle sekä julkisen sektorin rahoitukselle.Multimiljonäärien lahjoituksilta on vaadittava yhtä suurta läpinäkyvyyttä ja raportointivelvoitteita kuin verovaroin maksetulta kehitysyhteistyöltäkin. Eriarvoisuuden kasvu on jo tosiasia. Naiivi lahjahevosen suuhun katsomatta jättäminen voi johtaa pahimmillaan tuntemamme kaltaisen demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan asteittaiseen rapautumiseen.