Johannesburgilainen energiajätti Sasol sijoittaa reilut kymmenen miljardia euroa rakentaakseen jättimäisen polttoainevalmistamon Louisianan osavaltioon, kirjoittaa uutistoimisto CNN. Sitä pidetään historian suurimpana ulkomaisena investointina Yhdysvaltoihin.Teknologia jolla maakaasusta saadaan nestemäisiä polttoaineita ei ole uusi, mutta kaupallisesti sitä käyttää Sasolin lisäksi vain Shell. Siitä luovuttiin aikanaan, koska menetelmä on suhteellisen kallis, ja öljy oli halpaa. Teknologiaa kehitettiin eteenpäin oikeastaan vain Etelä-Afrikassa, sillä apartheidin aiheuttaman kauppasaarron aikaan öljyä oli vaikeaa saada maahan.Liuskekaasubuumin tähden eteläafrikkalaiset arvioivat, että menetelmällä voisi tehdä rahaa erityisesti Yhdysvalloissa, missä polttoaineen markkinatkin ovat. Sasol arvioi tuottavansa 96 000 barrelia päivässä, ja luovansa Louisianaan 1 200 pysyvää työpaikkaa.Kun valtasuhteet alkavat hiljalleen kääntyä näin päälaelleen, mieleen nousee kysymys kauanko kestää, ennen kuin afrikkalaiset, eteläamerikkalaiset ja aasialaiset yritykset alkavat sijoittaa Suomeen. Ja kun tapahtuu niin, että joku nigerialaisyritys tuo työpaikkoja johonkin kurjistuneeseen suomalaispitäjään, muuttuvatko suomalaisten asenteet ulkomaailmaa kohtaan, ja mihin suuntaan?Pelkkää auvoa muuttuva maailma ei tietenkään tuo. Nyt Suomeen sijoittavat isommin ainakin ulkomaiset kaivosyhtiöt. Niiden toiminta ei tunnetusti ole herättänyt pelkkää suitsutusta.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.