Nimitykset Maailmanpankin johtoon pitää antaa ensi viikolla. Kirjoittamattoman säännön mukaan pääjohtaja on yhdysvaltalainen, ja monet veikkaavat ulkoministeri Hillary Clintonin saavan Obaman siunauksen ja sitä kautta koko viran.
Ban Ki-moonin neuvonantaja ja Columbian yliopiston Earth Instituten johtaja Jeffrey Sachs kampanjoi valintansa puolesta. Sachsin arkkivihollinen William Easterly käy vastakampanjaa Sachsille vinoilevalla blogikirjoituksella, jossa hän muun muassa lupaa, että pankin pääjohtajana hän ei ylläpitäisi teknokraattista illuusiota siitä, että kehitys on jotakin, mitä ”me” teemme ”niille”.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.