Asiasta kirjoittaa Peter Kahare mainiossa African Arguments -blogissa. Ogiekit jättivät valituksensa sen jälkeen kun toinen kenialainen alkuperäiskansa, endorit, voitti oman taistelunsa Kenian valtiota vastaan vuonna 2010. Kenia oli häätänyt endorit suuren hautavajoman alueelta vuonna 1974 perustaakseen sinne eläinpuiston.Kenia ei kuitenkaan ole täysin kunnioittanut komission päätöstä, vaan endorit painostavat edelleen komissiota, jotta se velvoittaisi Kenian päästämään endorit esteittä takaisin perinteisille mailleen ja maksamaan heille korvauksia pakkosiirrosta.Peter Kaharen mukaan nämä ovat vain pari esimerkkiä siitä, kuinka perinteiset yhteisöt ovat alkaneet penätä oikeuksiaan äänekkäämmin Itä-Afrikassa: monet neuvottelevat viranomaisten ja poliittisten puolueiden kanssa, tekevät yhteistyötä järjestöjen ja uskonnollisten johtajien kanssa ja tekevät mediatyötä oikeuksiensa eteen.
Kehitysyhteistyöstä leikattiin historiallisen paljon viime vuonna – Fingo: ”Haluammeko seurata Donald Trumpin jalanjäljissä kohti epäjärjestyksen aikaa?”
Suomi on tippumassa pohjoismaisesta viiteryhmästä.