Hyppää sisältöön

Älä osta tänään mitään

Marraskuun 28. vietetään Älä osta mitään -päivää. Vuotuinen kerskakulutusta karsastava teemapäivä kannustaa muun muassa krääsättömään jouluun.

Tekijä: Esa Salminen

Kaivoimme internetin syövereistä vuodelta 2010 aina ajankohtaisen videon, jossa kerrotaan, miten esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa tuotteet suunnitellaan poisheitettäviksi.Muun muassa tätä kannattaa miettiä, kun tuskailee joululahjalistan kanssa.Älä osta mitään -päivä

Tutustu myös näihin

Katso kaikki ajankohtaiset