Hiv ja malaria kuriin? Uusi rokote ja testi jo koekäytössä Hiv-rokotteesta on saatu rohkaisevia tuloksia Etelä-Afrikasta ja uudenlaisen malariatestin tehoa tutkitaan Bangladeshissa, Malawissa, Malesiassa ja Sudanissa. 08.06.2016 Uutiset
Elinajanodote nousee ennätystahtia, mutta epätasaisesti Perusterveydenhuollon takaaminen kaikille on paras keino kaventaa maiden välisiä eroja, arvioi Maailman terveysjärjestö. 24.05.2016 Uutiset
Unicef: Lapsikuolleisuuden vuosituhattavoite ei toteudu Alle viisivuotiaita kuolee yhä 16 000 joka päivä, vaikka edistystäkin on tapahtunut. 11.09.2015 Uutiset
Afrikka on pääsemässä eroon poliosta YK:n ja kansalaisjärjestöjen miljardikampanja tuottaa tulosta: viimeisimmästä poliotapauksesta on kulunut jo vuosi. 17.08.2015 Uutiset
Kuinka auttaisit siirtolaisia lähtömaissa, Timo Soini? Suomi teki eilen oikean päätöksen ja ilmoitti olevansa valmis osallistumaan turvapaikanhakijoiden jakamiseen EU-maiden kesken. Perussuomalaiset ministerit jättivät kuitenkin asiaan eriävän mielipiteensä. Ulkoministeri Soini peräänkuulutti muun muassa puuttumista pakolaisuuden syihin. Ministerin sanat ja teot ovat kuitenkin vahvassa ristiriidassa keskenään. 25.06.2015 Blogit
FAO: Maailman aliravittujen määrä väheni YK-järjestön vuosiraportti kertoo, että nälkäisten määrä on vähentynyt vaikka maailman väestö on kasvanut. 28.05.2015 Uutiset
Punaisen ristin Abbas Gullet: Onko Ebola voitettu? Onko Ebola voitettu? Entä miksi pakolaisleirillä toisensa kohdanneet Sierra Leone's Refugees All Stars on bändi täynnä sankareita? Semira Ban-Amor haastattelee Kenian Punaisen Ristin pääsihteeriä ja Punaisen ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten liiton varapuheenjohtajaa Abbas Gulletia Maailma kylässä -festarin päälavalla. 24.05.2015 Blogit
Pohjoismaat paras paikka olla äiti Maailman äideillä ja lapsilla menee nykyään paremmin kuin 25 vuotta sitten, selviää Pelastakaa lapset -järjestön äitienpäiväraportista. Eriarvoisuus köyhimpien ja rikkaimpien välillä on kasvanut, mutta tämäkin ongelma on ratkaistavissa. 06.05.2015 Uutiset
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa omatekoiset kehitysmittarit, Lester Brownin testamentti, järjestöjen megatrendit, kännykkälaturivessa ja Malawin tyttöaktivistit. 18.03.2015 Blogit
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa kärpäsen kastraatio, julkkiskampanjoiden hyöty, köyhyysvisailu, GMO Afrikassa ja suuri energiakato. 20.02.2015 Blogit
Afrikka ei ole valmis syövän yleistymiseen Syövän ennaltaehkäisy ja hoito on kallista, ja monilta Afrikan mailta puuttuu erikoisosaamista. Hallitukset keskittyvät hiviin ja muihin "perinteisiin" tauteihin, vaikka esimerkiksi kohdunkaulansyövistä joka viides todetaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. 16.02.2015 Uutiset
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa Afrikan barbit, rikkaiden asuinpaikat, malariaverkot vedessä, kahdeksan ratkaisua maailman nälkään ja tilastopläjäys. 06.02.2015 Blogit