Rahalähetykset Suomesta Somaliaan toimivat vielä Yhdysvallat ja Britannia sulkevat rahanlähetyskanavia Somaliaan. Jopa 40 prosenttia Somaliassa asuvista on rahalähetyksistä riippuvainen. Toistaiseksi ainoa kanavat Suomessa sulkenut pankki on Nordea. 20.02.2015 Uutiset
Suomi kolmas sitoutumisessa kehitykseen Vuotuinen listaus kehuu Suomen rahoitusmarkkinoita ja sijoittamiseen kannustamista. Siirtolaispolitiikka Suomessa on melkein Länsi-Euroopan kitsainta. 07.01.2015 Uutiset
Aadan Ibrahim on Mr. Maahanmuuttaja Vantaalainen nuoriso-ohjaaja sai Suomen Pakolaisavun tunnustuspalkinnon työstä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. 04.12.2014 Uutiset
Pakolaisvirta Keski-Afrikasta kiihtyy Jo miljoona Keski-Afrikan tasavallan asukasta on joutunut jättämään kotinsa levottomuuksien vuoksi. Rajakaupungin väkimäärä tuplaantui Kamerunin puolella. 24.03.2014 Uutiset
Kolme vuotta kansannoususta Syyrian kansannousun kolmas vuosipäivä ohittuu tällä viikolla. Tukea kriisistä kärsiville voi osoittaa esimerkiksi somessa. 14.03.2014 Blogit
”Missä on Lampedusa?” Libyassa kysellään Moni siirtolainen haluaa nyt päästä Lampedusan saarelle hinnalla millä hyvänsä, koska levottomuus on lisääntynyt Libyassa. Talvimyrskyt kuitenkin rajoittavat salakuljetusta. 09.12.2013 Uutiset
The Africa Report: Typerä Eurooppa sulkee rajansa Eurooppa näyttää surkean avioliiton kärttyiseltä aviomieheltä, jonka nuori ja viehättävä afrikkalainen vaimo käy treffeillä kiinalaisten nettiyrittäjien kanssa. 19.11.2013 Blogit
Haavisto: Ratkaisu Lampedusaan ei voi olla vain ”rajat kiinni” "Olemme juuri nähneet valtavan kriisin Lampedusassa", sanoi kehitysministeri Pekka Haavisto Kepan Kehityspoliittisessa päivässä 23. lokakuuta. "Ja tietenkin Euroopan ratkaisu on, että rajoja pitää vahtia tehokkaammin." 23.10.2013 Blogit
Maailmanpankki: Siirtolaiset lähettävät yhä enemmän rahaa kehitysmaihin Siirtolaisten rahalähetysten määrä kehitysmaihin noussee tänä vuonna 414 miljardiin dollariin ja vuoteen 2016 mennessä jo 540 miljardiin, Maailmanpankki arvioi. Pankin mielestä siirtolaisuuden kehitysvaikutukset pitäisi huomioida nykyistä paremmin. 04.10.2013 Uutiset
Diasporajärjestöt avaavat oven yhteistyölle Suomessa on paljon osaavia ja koulutettuja afrikkalaistaustaisia suomalaisia, joilla on usein parasta tietoa ja näkemystä lähtömaiden tilanteesta. Tätä potentiaalia tulisi hyödyntää entistä enemmän Afrikan kehitykseen. 01.10.2013 Blogit
YK: Siirtolaisia on 232 miljoonaa – enemmän kuin koskaan Siirtolaisuus ei suuntaudu vain köyhästä etelästä rikkaaseen pohjoiseen, vaan siirtolaisuus etelän maiden välillä on yhä yleisempää. Aasia hätyyttelee Eurooppaa houkuttelevimpana muuttokohteena, ilmenee YK:n tuoreista tilastoista. 16.09.2013 Uutiset
Georgia: Kun sota on ohi Lokakuun presidentinvaalit siirtävät Georgiaa autoritäärisesti johtaneen Mihail Saakashvilin syrjään ja saattavat palauttaa maan suhteet Venäjään. Ehkä uudistukset auttavat myös maan 270 000:ta sisäistä pakolaista. 06.09.2013 Uutiset