Hyvä Petteri Orpo,
Olen kansainvälisenä toimittajana ja kosmopoliittina huolissani uutisista, joiden mukaan hallituksenne aikoo edelleen leikata kehitysyhteistyön rahoitusta.
Näen omin silmin työssäni maailmalla, kuinka ilmastonmuutos ja köyhyys tekevät ihmisten elämästä kärsimystä, ja tällä yhteisellä pallolla me olemme kaikki vastuussa toisistamme. Suomi ei saa käpertyä itsekkäästi ajattelemaan omaa etuaan. Nurkkakuntainen ja sisäänpäin lämpiävä maa ei pärjää modernissa maailmassa.
Tuntuu uskomattomalta, että tämä pitää edes sanoa, mutta kai se on pakko: Suomen täytyy olla kokoaan suurempi humanitäärisessä avussa ja kantaa osansa kehitysyhteistyöstä. Sivistysvaltiolle ei riitä, että olemme mukana niin pienellä minimipanoksella kuin suinkin kehtaamme.
Petteri. Ollaan varmaan kaikki yhtä mieltä siitä, että maailman kehitys on menossa huonoon suuntaan. Ei mennä passiivisesti virran mukana.
Suomi on maailman onnellisin maa siksi, että täällä on lähtökohtaisesti annettu ihmisarvo kaikille. Sitä meidän pitäisi edistää muuallakin.
Se on loppujen lopuksi myös meidän kaikkien etu.
Riku Rantala
Toimittaja