Kehitysjärjestöjen rahoitusosuus ennätyksellisen alhainen Tuore valtion talousarvioesitys vuodelle 2019 pudottaa järjestörahoituksen alle seitsemään prosenttiin kehitysyhteistyöstä. 26.08.2018 Tiedotteet
Seis luonnonvarojen riistolle Nicaraguassa Ympäristökysymykset ovat nousseet merkittäviksi Nicaraguan demokratialiikkeessä. Ne vaikuttavat myös viime aikaisten mielenosoitusten taustalla. 23.08.2018 Blogit
Maailmanpankki: Kehitysmaiden työvoima tarvitsee koulutusta ja perusturvaa – ne voidaan rahoittaa tehokkaammalla verotuksella Osaamista tärkeämpää on työntekijän kyky oppia uutta, linjaa tuore Maailman kehitysraportti. Jotta inhimillinen pääoma vahvistuu myös kehittyvissä maissa, tarvitaan panostusta etenkin varhaiskasvatukseen. 23.08.2018 Uutiset
“Kansalaisina olemme poliittisia toimijoita jokainen” Lappeenrannan Mahdollisuuksien torilla oli panostettu edellisvuosia enemmän kansalaisjärjestöjen esittelyyn. Koordinaattorin mukaan monet lappeenrantalaiset eivät tiedä tarpeeksi vaikuttamismahdollisuuksistaan, vaan poliittiset päätökset jätetään päättäjille. 20.08.2018 Artikkelit
Kepan lausunto hiilikiellosta Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi hiilen energiakäytön kieltämisestä. Elokuu 2018. 16.08.2018 Kannanotot
Tutkimus: Järjestöjen rahoituslähteet monipuolistuneet – EU-rahoitus kasvussa Järjestöjen varainhankinta on monipuolistumassa, kun ulkomaisen ja EU-rahoituksen osuus sekä yritysyhteistyön merkitys kasvavat. Julkiset avustukset ovat silti tärkeä rahoituslähde suurimmalle osalle järjestöistä. 13.08.2018 Tiedotteet
Talousarvioesitys lupaa kehitysyhteistyöhön hiukan lisäystä Kaikkein köyhimpien maiden tuki on edelleen laskussa. Järjestöjen myöntö- ja sopimusvaltuuksissa jyrkkä lasku, myös prosenttiosuus kehitysyhteistyön määrärahoista alamäessä. 09.08.2018 Tiedotteet
Sininen talous auttaa Afrikkaa "Maailman suurin saari" on heräämässä vesialueidensa hyödyntämiseen. 01.08.2018 Uutiset
Vaalihuuma alkaa – tule mukaan vaikuttamaan Vaikka talous on kasvussa, lisäpanostukset kehitykseen ovat olleet pelkkiä roposia. On aika vaatia poliitikoilta muutosta. 31.07.2018 Blogit
Paperittomuus altistaa ihmiskaupalle Päättäjät vaativat SuomiAreenassa toimia ihmiskaupan uhrien ja paperittomien auttamiseksi. Ongelmana on uhrien tunnistaminen ja saattaminen tukiverkkoon. 20.07.2018 Uutiset
Yrityksiltä voimakasta tukea yritysvastuulaille Yritysvastuulaki velvoittaisi suomalaiset yritykset kartoittamaan ja minimoimaan toimintansa ihmisoikeusriskit. 19.07.2018 Tiedotteet