Trump aitasi haitilaiset Meksikoon USA rikkoo lupauksiaan maanjäristyksestä kärsineiden suojelusta. Haiti oli läntisen pallonpuoliskon köyhin valtio jo ennen tuhoisaa maanjäristystä. 26.06.2017 Uutiset
Kehitysmaat kantavat yhä suurimman vastuun pakolaisista Pakolaisten määrä on historiallisen korkealla tasolla, kun vuonna 2016 maailmassa oli yli 65 miljoonaa pakolaista, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. 20.06.2017 Uutiset
12 miljoonaa hehtaaria muuttuu vuosittain aavikoksi – peliä ei ole silti menetetty Köyhtyvä maaperä on yksi siirtolaisvirtojen aiheuttajista. Tuhoisaa kehitystä ei ole kuitenkaan vielä myöhäistä estää. 19.06.2017 Uutiset
Meksikon muuri maailman eriarvoistumisen symbolina ”Näillä ihmisillä ei ole mitään sanottavaa kohtalostaan” 27.05.2017 Blogit
Syyrialainen elokuvaohjaaja kuvaa pakolaisten koettelemuksia: ”Yksinäisyyttä ja kaipuuta” Maher Abdulaziz pakeni Syyriasta Ruotsiin, jossa hän teki dokumentin syyrialaisten kamppailusta eurooppalaisyhteisöissä. Abdulaziz vierailee tällä viikolla Suomessa Maailma kylässä -festivaaleilla. 23.05.2017 Uutiset
Viisi hyvää linkkiä Sarjassa esitellään viisi kiinnostavaa ja ajankohtaista uutista, blogitekstiä tai nettisivustoa. Vuorossa pakolaiskampanja, suomalaisten kehitystietämys, äitiyspakkaukset, öljyjätin oikeusjuttu ja miljonääripakolaisen tarina. 17.05.2017 Blogit
Laittomien siirtolaisten kasaama bändi kehottaa unelmoimaan Latinalaisesta Amerikasta tuleva Che Sudaka -yhtye haluaa saada ihmiset tanssimisen lisäksi ajattelemaan. 04.05.2017 Uutiset
Trumpin ensimmäiset päivät: Alkuperäiskansoja, naisia ja siirtolaisia vastaan Öljyputki etenee siouxien maiden editse, muuri nousee Meksikon rajalle, syyrialaisille annetaan maahantulokielto, kidutus otetaan takaisin keinovalikoimaan ja järjestöjä kielletään kertomasta abortista maailmalla. 25.01.2017 Uutiset
Tutkija: Kehitysapu ei vähennä siirtolaisuutta — vaan lisää sitä Michael Clemensin mukaan rikkaat maat toimivat typerästi sulkiessaan rajoja ja ajatellessaan, että kehitysapu hillitsee muuttoliikettä. Hänestä innovatiivisempaa olisi parantaa siirtolaisuuden järjestelmiä, sillä uusi kriisi tulee varmasti. 02.11.2016 Uutiset
Järjestö hoiti riistetyille jättikorvaukset ja pistää pakkotyölle kampoihin Thaimaassa Siirtotyöläiset kohtaavat Thaimaassa monenlaisia ongelmia. He tulevat maahan usein epävirallisia reittejä eikä heillä ole tietoa oikeuksistaan työntekijöinä. MRWN-järjestö taistelee siirtoyöntekijöiden työolojen parantamiseksi. 20.10.2016 Uutiset
Selvitys: Euroopan pakolaispolitiikka rapauttaa auttamishalua köyhemmissä maissa Koventuvat asenteet ovat maailmanlaajuinen trendi. Keniassa, Indonesiassa ja Jordaniassa yhä useampi ajattelee, että jos rikkaat maat eivät hoida osaansa, miksi köyhempien tulisi auttaa hädänalaisia rikkaiden puolesta. 27.09.2016 Uutiset
Indeksi: Suomi on yhä maailman kestävin valtio Maamme on heikosta talouskasvusta huolimatta "maailman vähiten haurain valtio". 29.06.2016 Uutiset