Järjestöjen asiantuntijuus ja osaaminen varainhankinnan osana – koulutus
Tervetuloa mukaan työpajamaiseen osaamisen tuotteistusprosessiin, jonka tavoitteena on tunnistaa, tuotteistaa ja pukea sanalliseen muotoon järjestöjen ydinosaaminen ja asiantuntijuus. Näin osaamista voidaan sanoittaa, viestiä ja esitellä esimerkiksi monitoimijayhteistyön kehittämiseksi sekä hyödyntää paremmin varainhankinnassa. Koulutuksen aikana opit sanoittamaan omaa ja järjestösi osaamista ja saat ideoita sen käyttämiseen eri tavoin.
Osaamisen ja asiantuntijuuden tunnistaminen, sanoittaminen on haastavaa ja vielä haastavampaa on kuvata kumppaneille tai sponsoreille, että mihin sitä osaamista voidaan käyttää käytännössä ja miten järjestönne tuo lisäarvoa eri toimijoille. Aina ei siis ole kyse vaan asiantuntijuuden myynnistä ja sitä kautta tulojen saamisesta, vaan myös yhteistyöstä, projektien ja hankkeiden yhteissuunnitteluja- ja hausta sekä ihan vaan uusien jäsenten ja vapaaehtoisten tiedottamisesta sekä osallistuttamisesta.
Osallistumismaksu poikkeuksellisesti on yksimaksu/järjestö, vaikka osallistujia tulisi useampia.
Kouluttajana toimii Fingon oppimisen asiantuntija Katja Väyrynen ja Jenni Tuominen. Ota mukaan läppäri! Ilmoittaudu mukaan 28.2. mennessä ilmoittautumislomakkeella. Tervetuloa mukaan!