G20-ryhmästä on tulossa maailmanhallituksen korvike

Soulin kokouksen alla analyysit ja toiveet kokouksen tuloksista vaihtelevat laidasta laitaan. Tässä kaksi ääripäätä.

Teksti: Jukka Aronen

Yhdysvaltalainen Stratfor-tietotoimisto purkittaa tulevan G20-kokouksen sisällön ja tulokset geopoliittisen lakonisesti neljään palluraan:

Paikalla on vain kaksi varteenotettava peluria: Yhdysvallat ja Kiina.
Yhdysvallat ei ole niin haavoittuvainen globaaleille talousongelmille kuin muut, koska sen talous on lähes kolme kertaa suurempi kuin lähimmän kilpailijan Japanin, ja vain 15 prosenttia sen kansantulosta syntyy ulkomaankaupasta.
Yhdysvallat pystyisikin nokittamaan Kiinaa melko vahvoilla lääkkeillä, mutta se tarvitsee Kiinan tukea Afganistanin, Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean sotkujen selvittelyissä.
Siksi kokouksen lopputulos tulee olemaan kahden jättiläisen yhteinen kädenpaiskaus siitä, että Kiinan ei tarvitse tehdä mitään muutoksia valuuttapolitiikkaansa tai ylipäänsä mihinkään, ja Yhdysvallat hyväksyy asian.

Ne, jotka uskovat G20-kokouksen tuottavan paljon muutakin, nostavat esiin monia mielenkiintoisia aiheita, kuten rahoitusmarkkinaveron, jolla saataisiin hyötyä samanaikaisesti kahdella rintamalla: vähennettäisiin maailmantalouden alttiutta uudelle talouskriisille ja kerättäisiin varoja esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastaiselle toiminnalle. Ks. Järjestöt vetoavat G20:een rahoitusmarkkinaveron puolesta.
Ulkomaisista järjestöistä Oxfam vaatii tiedotteessaan G20:tä synnyttämään uudenlaisen kehitysagendan, joka ei pohjaisi uusliberaaliin ns. Washingtonin konsensukseen. Uuden agendan mukaisessa maailmanjärjestyksessä teollisuusmaat huolehtisivat siitä, että maailmantalous toimisi myös köyhimpien maiden hyväksi.
Oxfamin vaatimuslistalla ovat muun muassa:

Rahoitusmarkkinavero, josta ohjattaisiin 400 miljardia euroa vuosittain köyhien maiden kehittämiseen.
Kehitysyhteistyölupausten pitäminen – nyt monet teollisuusmaat ovat lipsumassa aiemmin tekemistään sitoumuksista.
Perushyödykkeiden ympärillä pyörivän spekulatiivisen kaupankäynnin lopettaminen.
Köyhimpien suojeleminen ulkomaalaisten tekemiltä maakaupoilta.
Köyhien maiden aseman parantaminen globaalissa päätöksenteossa – ainakin 3 paikkaa G20-ryhmään.

Etenkin viimeinen vaatimus kertoo aika paljon: G20:sta on kovaa vauhtia tulossa globaalipolitiikan keskeinen toimija, jonka kokoonpanoon (ja toimiin) yritetään vaikuttaa yhä voimakkaammin – vähän samaan tapaan kuin valtiot kamppailevat YK:n turvallisuusneuvoston kiertävästä jäsenyydestä.
G20 on paljon edustavampi otos ”maailmanhallitukseksi” kuin turvaneuvosto, eikä sillä ole neuvoston kylmän sodan aikaan jämähtänyttä toimintamallia.
Varsinaisen maailmanhallituksen soisi kuitenkin olevan jonkin sortin vaaleilla valittu, jotta sillä olisi enemmän mandaattia toimia ja sen ”päätökset” koettaisiin legitiimeiksi.
Sitä odotellessa pitänee tyytyä ei-kenenkään-valitsemaan G20:een.