Eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat palkittiin kukin ja diplomein: Minna Sirnö (vas.) Kuva: Eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat palkittiin kukin ja diplomein: Minna Sirnö (vas.)

Sirnö ja Salolainen eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat

Eduskunnan aktiivisimmat maailmanparantajat palkittiin torstaina 17. helmikuuta Helsingissä. Minna Sirnö (vas.) ja Pertti Salolainen (kok.) ovat kuluvalla hallituskaudella kehitysyhteistyötä sekä reilua ilmasto- ja kauppapolitiikkaa ahkerimmin puolustaneet nais- ja mieskansanedustajat.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Kimmo Mäntylä

Globbarit palkitsivat kolme parasta nais- ja mieskansanedustajaa. Kehityskysymyksistä kiinnostuneiden suomalaisten globbariverkosto on seurannut kansanedustajien tekemisiä koko vaalikauden ajan. Edustajat ovat saaneet oikeudenmukaisen kehitys- ja kauppapolitiikan edistämisestä pisteitä eli ”peukkuja”.
Ahkerimmin paremman maailman puolesta eduskunnassa työskennelleet ”peukkukuninkaat” ja ”peukkukuningattaret” palkittiin nyt hallituskauden lopussa. Välitodistuksen kansanedustajat saivat jo Maailma kylässä -festivaalilla toukokuussa 2009.
”Tunnustuksella globbarit haluavat kannustaa kansanedustajia toimimaan entistä aktiivisemmin köyhyyden poistamiseksi maailmasta. Eduskunnan on pidettävä huolta, että Suomi täyttää kansainväliset sitoumuksensa”, toteaa kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepasta, joka koordinoi globbariverkoston toimintaa.
Sirnö ja Lapintie eduskunnan peukkuharavat
Maailmanparannus oli kuluneella kaudella vasemmistoliiton naiskansanedustajien juhlaa: kokonaispisteissä he nappasivat veret seisauttavan kaksoisvoiton.
Minna Sirnö kruunattiin eduskunnan peukkukuningattareksi kunnioitettavalla 46 peukun saaliillaan ja toiseksi sijoittui Annika Lapintie 41 pisteellä. Keskustan Aila Paloniemen 37 peukkua riitti kuningatarsarjan kolmospallille.
Taistelu peukkukuninkuudesta oli täpärä. Pertti Salolainen kiri 38 pisteellään peukunmitalla ohi Kimmo Kiljusesta (sd.). Vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Pentti Tiusanen jakoivat pronssisijan niin ikään pisteen erolla kakkoseen.
”On todella hienoa huomata, että kehityskysymyksiä pidetään tärkeinä yli puoluerajojen. Palkittuja maailmanparantajia löytyy ilahduttavan monesta eduskuntapuolueesta”, Hakkarainen mainitsee.
Edustajat keräsivät pisteitä muun muassa kehitysyhteistyömäärärahojen puolustamisesta, veroparatiisien vastustamisesta ja ilmastolain tukemisesta.
Vasemmistoliitto, vihreät ja KD ahkerimmat maailmanparantajat
Peukkuja on kuluvan hallituskauden aikana jaettu yhteensä 1 633 kappaletta. Lähes kolmanneksen kaikista pisteistä, 493 kappaletta, ovat kahmineet SDP:n kansanedustajat. Toisaalta 25 kansanedustajaa on vielä kokonaan ilman peukkuja.
Edustajien lukumäärään suhteutettuna ahkerimmat maailmanparantajat löytyvät vasemmistoliitosta, jonka kansanedustajat ovat keränneet yli 17 peukkua edustajaa kohti. Seuraavaksi eniten hyviä tekoja kehitys- ja kauppapolitiikan saralla ovat tehneet vihreät ja kristillisdemokraatit.
Edustajaseuranta alkoi globbarien toukokuussa 2007 järjestämästä massaglobbaustapahtumasta, jossa ihmiset eri puolilta Suomea tapasivat oman alueensa kansanedustajia Pikkuparlamentin puistossa.
Enemmistö kansanedustajista teki kehitysyhteistyöhön ja kauppaan liittyviä lupauksia massaglobbauksessa sekä kansalaisjärjestöjen vaalikoneessa vuoden 2007 eduskuntavaalien alla.
Eduskunnan peukkukuninkaalliset 2011

Minna Sirnö (vas.) 46 peukkua
Annika Lapintie (vas.) 41 peukkua
Pertti Salolainen (kok.) 38 peukkua
Kimmo Kiljunen (sd.) 37 peukkua
Aila Paloniemi (kesk.) 37 peukkua
Pekka Haavisto (vihr.) 36 peukkua
Pentti Tiusanen (vas.) 36 peukkua

Peukut puolueittain

SDP: 493 peukkua
Vasemmistoliitto: 295 peukkua
Keskusta: 241 peukkua
Kokoomus: 220 peukkua
Vihreät: 201 peukkua
Kristillisdemokraatit: 98 peukkua
RKP: 75 peukkua
Perussuomalaiset: 10 peukkua
Yhteensä: 1 633 peukkua

Puolueiden suhteellinen peukkusaalis
Minkä puolueen kansanedustajat ovat keränneet suhteessa eniten peukkuja? Suhdeluku on laskettu jakamalla kunkin puolueen eduskuntaryhmiin kuuluvien kansanedustajien yhteenlasketut peukut edustajien lukumäärällä.

Vasemmistoliitto (17 edustajaa): 17,35
Vihreät (14 edustajaa): 14,36
Kristillisdemokraatit (7 edustajaa): 14
SDP (45 edustajaa): 10,96
RKP (10 edustajaa): 7,5
Keskusta (50 edustajaa): 4,82
Kokoomus (51 edustajaa): 4,31
Perussuomalaiset (6 edustajaa): 1,67

Toimituksille tiedoksi

Valokuvia peukkukuninkaallisten palkintojenjaosta on vapaasti median käytettävissä osoitteessa www.kepa.fi/pressikuvat/peukkukuninkaalliset torstaina 17.2. klo 14 mennessä.
Globbarien edustajaseurantaan ja kansanedustajien pistesaldoon voi tutustua osoitteessa www.globbarit.fi/edustajaseuranta (ks. peukkutaulukot). Globbarit antavat kansanedustajille peukkuja kehitysyhteistyön sekä reilun kansainvälisen ilmasto- ja talouspolitiikan edistämisestä. Peukkuja annetaan hyvistä teoista, ei pelkistä lupauksista.
Edustajaseurannasta löytyvät myös puolue- ja vaalipiirikohtaiset pistetaulukot
Globbarit on tavallisten suomalaisten verkosto, joka seuraa kansanedustajien tekoja kehitys- ja kauppapolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, jotka vaikuttavat kehitysmaiden ihmisten elämään. Verkoston toimintaa koordinoi Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa. Lisää tietoa löytyy osoitteesta www.globbarit.fi.
Edustajaseuranta jatkuu myös ensi kaudella. Globbarit tapaavat vastavalitut kansanedustajat uudessa massaglobbaustapahtumassa toukokuussa.

Lisätietoja

Kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hakkarainen, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. 040 761 8925
Tiedottaja Sanna Autere, Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, puh. 040 560 3292

Lisää tietoa aiheesta

Kepan uutinen: Maailmanparannuksen mestari Sirnö: enemmänkin voisi tehdä