Eteläafrikkalainen Vusi Mahlasela. Kuva: Eteläafrikkalainen Vusi Mahlasela.

Maailma kylässä tarjoaa kiinnostavan katsauksen afrikkalaiseen musiikkiin

Kepan järjestämän festivaalin pääesiintyjinä nähdään tänä vuonna eteläafrikkalainen vapauslaulaja, senegalilainen afro-hop-pioneeri ja nigerialainen afrobeat-rumpali.

Teksti: Kepan tiedote Kuva: Aaron Farrington

Maailman rytmit täyttävät Helsingin keskustan, kun Suomen suurin monikulttuurisuustapahtuma järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla 28.-29.5.2011.Maailma kylässä -festivaalin pääesiintyjiksi on kiinnitetty eteläafrikkalainen maineikas vapauslaulaja Vusi Mahlasela, senegalilainen palkittu afro-hop-pioneeri Daara J Family sekä legendaarisen afrobeat-rumpali Tony Allenin ja elektromies Jimi Tenorin kokoonpano.Viime vuonna tapahtumassa vieraili kahden päivän aikana noin 70 000 kävijää.Myös newyorkilaisen Hazmat Modinen musiikissa kuuluu mustan musiikin perinne, kun reggae ja kantri sekoittuvat rouheaan bluesiin ja klezmer-vaikutteisiin. Monikulttuurista afro-soundia tarjoaa tansanialaisen laulaja-lauluntekijä Andrew Ashimban ja lyömäsoitintaiteilija Teho Majamäen yhteisesiintyminen sekä kymmenhenkisen afrikkalais-suomalaisen Wonuwalin musiikki- ja tanssiesitys.Lapsille on tarjolla monipuolinen kokonaisuus afrikkalaista ohjelmaa Tenava-Timbuktu-alueella.Festivaalilla on ohjelmaa myös muualta maailmasta: muun muassa Peter Gabrielin kanssa esiintynyt uzbekistanilainen SATO yhdistää perinteisiä kansanmusiikkimelodioita rockiin sekä jazziin, ja nosteessa oleva virolais-ukrainalainen Svjata Vatra tuo tapahtumaan tulifolkia. Vietnamista saapuu neljän säteilevän naismuusikon folk pop -yhtye Mat Troi Moi.Kotimaista esiintyjäkaartia edustaa palkittu a cappella -yhtye Club For Five sekä Tuomari Nurmio, joka esiintyy Dumari ja Spuget -kokoonpanonsa kanssa. Lavalla nähdään myös kansainvälisessä suosiossa oleva moderni folk-duo Lepistö & Lehti, helsinkiläinen Uusi Fantasia, Emma-palkittu Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani sekä punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivät, joka saa lavalle vieraakseen Pelle Miljoonan. Muita kotimaisia esiintyjiä ovat muun muassa Yona & Orkesteri Pienet Liikkuvat Pilvet, The Capital Beat sekä Signmark.Festivaaliklubeilla funkya, soulia ja Balkan-soundejaLauantaina 28.5. festivaaliklubilla esiintyy sielukas espanjalainen funk ja soul -yhtye The Sweet Vandals, beatboxaaja Felix Zenger yhdessä Tuomon ja Redraman kanssa sekä Poutatorvi.Sunnuntaina 29.5. klubin lavalle nousee Balkan-soundia veivaava itäeurooppalainen Las Balkanieras, bhangra-yhtye Shava sekä muun muassa The Clashin kiertue-DJ:nä toiminut brittiläinen DJ Scratchy. Festivaalin iltaklubit järjestetään ravintola Virgin Oilissa.Järjestäjä ja yhteistyökumppanitMaailma kylässä -festivaalin pääjärjestäjä on Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa, joka on lähes 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö. Tapahtuman partnereita ovat Helsingin seudun liikenne, Metro-lehti, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus, Euroopan komission Suomen-edustusto ja ulkoasiainministeriö. Tapahtuman runsas asiaohjelma ja ennätysmäiset yli 400 näytteilleasettajaa julkaistaan torstaina 21.4.Kolmastoista Maailma kylässä -festivaali järjestetään Kaisaniemen puistossa ja Rautatientorilla lauantaina 28.5.2011 kello 11-20 ja sunnuntaina 29.5.2011 kello 11-18. Päivätapahtumaan on vapaa pääsy, iltaklubien liput myy Tiketti.LisätiedotTaustamateriaalit, kuvat, musiikkinäytteet ja haastattelupyynnöt:Johanna EurakoskiPromoottorijohanna.eurakoski@kepa.fi09 5842 3273, 0400 879 333Lisää tietoa osoitteessa www.maailmakylassa.fi.