Fingon kevätkokous järjestettiin Helsingin Suvilahden Tiivistämöllä. Kuva: Markus Sommers

Fingon kevätkokouksessa pureuduttiin järjestöjen muutostyöhön vaikeassa maailmanpoliittisessa tilanteessa

Fingon kevätkokouksessa hyväksyttiin vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toivotettiin tervetulleeksi uusia jäsenjärjestöjä Fingon riveihin. Kokousta edeltävässä seminaarissa käsiteltiin sitä, miten globaalisti haastava tilanne sekä uuden hallituksen arvopohja vaikuttaa järjestöjen tekemään työhön.

Teksti: Johannes Hautaviita Kuva: Markus Sommers

Fingon kevätkokous järjestettiin Helsingin Suvilahden Tiivistämöllä 23.5. Kevätkokouksen seminaarin avauspuheenvuoron piti Fingon toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi. Seminaarin juonsi Fingon vaikuttamisviestinnän asiantuntija Mika Niskanen. Kokouksen päätteeksi hyväksyttiin Fingon vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös. Neljä uutta jäsentä liittyi Fingoon: Liana ry, Kodin kestot ry, United Diaspora ja Suomen Operaatio Libero.

Avauspuheenvuorossaan Juha-Erkki Mäntyniemi painotti, että järjestöt ovat tehneet hienoa työtä yhteisten arvojen eteen historiallisen vaikeissa olosuhteissa. ”Huomioiden globaali tilanne, niin nyt jos koskaan pitää jatkaa määrätietoista yhdessä tekemistä paremman tulevaisuuden ja yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi.”

Virallista kokousta edeltävän seminaarin teema oli: Voimaa muutostyöhön.

Seminaarissa käsiteltiin Suomen eduskuntavaalitulosta ja hallitusneuvotteluiden etenemistä sekä sitä, miten järjestöt voivat toimia sekä paikallinen että globaali konteksti huomioiden.

”Eriarvoistuminen ja ilmastonmuutos koettelevat ihmisiä ympäri maailmaa. Kansalaisyhteiskunnan tila horjuu. Kestävää kehitystä pitäisi edistää mutta samaan aikaan maailmaa haastavat kriisit hidastavat kehitystä ja vievät kehitystä taaksepäin”, Niskanen totesi, ja jatkoi ”Millaista työtä järjestöjen olisi tehtävä sisäisesti ja yhdessä, jotta näihin toimintaympäristön haasteisiin pystytään vastaamaan? Mitkä ovat parhaat työkalut vaikuttaa yhdessä, jotta yhteiskunnallinen muutos etenee siihen suuntaan mihin toivomme sen etenevän?”

Näihin kysymyksiin pureuduttiin Fingon vaikuttamistyön johtajan Ilmari Nalbantoglun ja kehityspolitiikan asiantuntijan Silla Ristimäen katsauksessa eduskuntavaalitulokseen ja meneillään oleviin hallitusneuvotteluihin sekä seminaarin paneelikeskustelussa. Paneelikeskusteluun osallistuivat Väestöliiton vaikuttamistyön asiantuntija Riikka Kaukoranta, SaferGloben toiminnanjohtaja Maria Mekri ja Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Hanna Matinpuro.

Kevätkokouksessa pysähdyttiin Miia Toikan johdolla keskittymään ja perehtymään muutoksentekijöiden omien voimavarojen vaalimiseen. Kuva: Markus Sommers

Nalbantoglu totesi katsauksessa, että tilanne järjestöille siinä mielessä haastava, että ”nyt muodostuva hallituspohja ei ole kestävä kehitys ja kehitysyhteistyö myönteisin. Toisaalta pitkän aikavälin arvojen kunnioittaminen tulee esille hallituspuolueiden puheissa ja ohjelmissa. Järjestöjen roolia pitää moni hyvin tärkeänä.”

Paneelissa käsiteltiin sitä, miten globaalisti haastava tilanne sekä uuden hallituksen arvopohja vaikuttaa kehityspolitiikkaan ja järjestöjen tekemään työhön.

Kaukoranta painotti, että vaikka vaikuttaa siltä, että edessä on muutosta, meillä on samalla monia kansainvälisiä sopimuksia, joita ei voi noin vain sivuuttaa ja suomalaisen yhteiskunnan arvopohja laajemmin vaikuttaa myös yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Mekritotesi vuorostaan toivovansa, että nyt vihdoin ymmärrettäisiin, että hyvinvoivat, rauhanomaiset ja vakaat yhteiskunnat eivät sattumalta tapahdu, vaan ne pitää rakentaa. Ja samoin, että ”sisäinen ja ulkoinen turvallisuus – se mitä tapahtuu Suomessa, se mitä tapahtuu globaalisti – linkittyy toisiinsa.”

Matinpuron mukaan yhteistyön ja monimuotoisuuden korostaminen ja polarisaation vähentäminen on tänä päivänä entistä tärkeämpää. Matinpuro alleviivasi myös maailmanpoliittiseen tilanteeseen liittyen, että Nato-Suomen sijaan tulisi kenties puhua enemmän YK-Suomesta ja nostaa YK:n roolia vahvemmin esiin. Matinpuro totesi, että YK on ongelmistaan huolimatta globaalisti se toimija, jossa kaikki ovat edustettuina.

Seminaarin päätöspuheenvuorossa Fingon kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen painotti, että työ ei lopu vaaleihin ja hallitusneuvotteluihin. ”Vaikuttamistyötä ja yhteistyötä tehdään, palataan meille tärkeisiin asioihin ja viedään niitä eteenpäin.”

Katso kevätkokouksesta kuvia Fingon flickr-tililtä.