Kuvassa Liraz festivaalin lavalla.
Kuvassa Liraz. Kuva: Camilla Hanhirova / Maailma kylässä -festivaali.

Maailma kylässä veti 49 000 kävijää – vaikuttaminen yhteisen, paremman maailman puolesta nousi pääasiaksi

Maailma kylässä -festivaali houkutteli Helsingin Suvilahteen lauantaina 27 000 ja sunnuntaina 22 000 kävijää. Ensimmäistä kertaa Suvilahdessa järjestetty kansalaisvaikuttamisen festivaali onnistui erinomaisesti aurinkoisissa ja leppoisissa tunnelmissa. Festivaalin teema, Muutosvoima!, näkyi ja kuului läpi ohjelman sekä kaikkien näytteilleasettajien, esiintyjien ja yleisön kohtaamisissa.

23. kertaa järjestetty Maailma kylässä -festivaali keräsi paljon kaiken ikäistä väkeä koko viikonlopun ajan.

”Suvilahti toimi festivaalialueena todella hyvin ja monet kiittelivät monipuolisia tiloja ja yhtenäistä aluetta. Paikalla oli koko ajan tuhansia ihmisiä, mutta alueella mahtui kuitenkin liikkumaan sujuvasti. Sää oli todella hyvä kaupunkifestarille. Keikat vetivät paljon väkeä, Puhelavan ohjelmat olivat suosittuja, lastenalue kiinnosti ja näytteilleasettajien sisällöt innostivat tutustumaan parin sadan organisaation toimintaan”, kertoo festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi.

Lauantaina festivaalin odotetuimman vieraan, nigerialaisen afrobeat-tähti Seun Kuti & Egypt 80:n, aikana Musiikkilavan alue oli täynnä ja tunnelma huipussaan. Myös Toya Delazy, Yeboyah, Ilta ja lastenbändi Megasakki vetivät innostunutta yleisöä. Von Hertzen Brothers aloitti sunnuntain upealla konsertilla. Musiikkilavalla kuultiin hienot keikat myös Lirazilta sekä Jesse MarkiniltaBalaklava Blues kosketti sanomallaan kotimaastaan Ukrainasta sekä voimakkaalla esiintymisellään.

Festivaalin suositulla Puhelavalla herätteleviä puheenvuoroja pitivät muun muassa aktivistit Winnie MasaiHelena Gualinga, Carmen Gheorghe ja Tendai Makanza. Poikkitaiteelliset lavarunoilijat Elsi Sloan, Iiris Laisi ja Julian Owusu vetivät Tiivistämön täyteen vahvalla Spoken word -esityksellään. Puhelavan kaikissa 26 ohjelmassa oli 100–300 katsojaa ja lisäksi online-striimiä seurasi satoja katsojia viikonlopun aikana.

”Festivaalin teema, Muutosvoima!, tuli hyvin esille ja vaikuttavia ja koskettavia hetkiä koettiin paljon. Omakohtaiset tarinat yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksista vaikuttaa sekä onnistumisista muuttaa maailmaa tempaisivat mukaansa ja antoivat ajattelemisen aihetta”, summaa Korpi.

Näytteilleasettajien ständit vetivät koko viikonlopun ajan, 50 ruokamyyjää myivät tuhansia ruoka-annoksia ja lastenalue oli erittäin suosittu.

Ilmaisfestivaalikävijöitä helli hieno aurinkoinen sää. Sunnuntaina sää oli tuulisempi, mutta sateilta vältyttiin. Sunnuntaina festivaalialue avattiin 15 minuuttia myöhässä kovan tuulen aiheuttamien turvallisuusjärjestelyjen takia. Muulta osin festivaali sujui erittäin rauhallisissa ja hyvissä tunnelmissa. Järjestyshäiriöitä tai muita ongelmatilanteita ei ollut.

Ensi vuonna festivaali järjestetään Suvilahdessa toukokuun viimeisenä viikonloppuna 25.–26.5.2024. Teema julkaistaan kesän aikana.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Viestintäpäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698

Kuvat Flickristä
Facebook
Twitter
Instagram
#MaailmaKylässä

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kymmeniä tuhansia ihmisiä ja satoja organisaatioita keräävä kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestettiin 27.–28.5.2023 Helsingin Suvilahdessa teemalla Muutosvoima! Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Fingo ja sen jäsenjärjestöt tekevät työtä, jotta elämä olisi reilumpaa − ihan kaikkialla. Pääyhteistyökumppaneita ovat ulkoministeriö ja Maailman Kuvalehti.