Kuvakollaasi Maailma kylässä -festivaalin esiintyjistä.
Kuva: Lasse Keltto, Anna-Maria Viksten, Tuukka Ervasti, Iiris Laisi, Sami Mannerheimo ja Arja Tiili Dance Company / Maailma kylässä -festivaali, Julia Tavast.

Maailma kylässä -festivaalin koko ohjelmisto on julkaistu

Reilun kuukauden päästä 27.–28.5. vietettävä Maailma kylässä -festivaali Helsingin Suvilahdessa on julkaissut koko ohjelmansa. Musiikin ja puheohjelman lisäksi tapahtumassa on paljon näkemistä ja tekemistä koko perheelle sekä reilut 200 näytteilleasettajaa järjestöistä ruokamyyjiin. Teemana on Muutosvoima!

Festivaalin puheohjelma täydentyy kuudella ohjelmanumerolla. Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Spoken word saa jatkoa, kun lavan ottavat haltuunsa poikkitaiteelliset lavarunoilijat Elsi Sloan, Iiris Laisi ja Julian Owusu ainutlaatuisilla teksteillään utopiasta, eriarvoisuudesta, vastarinnasta ja selviytymisestä.

Presidentti Tarja Halonen ja aktivisti Ida Korhonen keskustelevat toivosta ekokriisissä ja tavoittelemisen arvoisesta tulevaisuudesta. Näkemyksensä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kertovat myös Aktivistimummot-liikkeen perustaja Eeva-Riitta Piispanen, ukrainalainen taideaktivisti Tonya Melnyk ja vegaaniaktivisti Benjamin Pitkänen. Myös vaikuttavuussijoittaminen ratkaisuna kehittyvien maiden ongelmiin, muutoksen mahdollisuudet kriisi- ja konfliktialueilla sekä esteettömän ympäristön vaikutukset vammaisten ihmisten osallistumiseen ovat esillä puheohjelmassa.

Työpajoja ja esityksiä

Musiikkilavalla esiintyvän lastenbändi Megasakin lisäksi Lastenalue on täynnä hauskaa tekemistä perheen pienemmälle väelle. Työpajoissa voi osallistua soittopajaan tai monikielisiin satutuokioihin, tehdä kukkatatuointeja, harjoitella arabialaista kalligrafiataidetta tai maalata postikortteja luonnon väriaineilla. Alueella esiintyvät nuoret sirkustaiturit ja nähdään breaktanssia ja beatboxausta yhdistävä esitys. Lisäksi voi tavata vatsastapuhujan.

Valokuvanäyttely, katutaidetta ja klubeja

Festivaalilla on monenlaista muutakin toimintaa. Herkät ja viisaat -näyttely tuo lähelle valokuvaaja Sami Mannerheimon kuvat kenialaisista orvoista elefanteista.Katutaidealueella nähdään harrastelijaryhmien esityksiä tanssista musiikkiin ja performansseihin. Työpajoissa voi keskustella rohkeista ja toivoa luovista teoista sekä vapaaehtoistyön vastuullisuudesta. Tulitauko Sound nostaa biitit taivaisiin Yläpuutarhan bileissä. Illat on pyhitetty jatkoklubeille; lauantaina tanssitaan Fiesta Latinassa ja sunnuntaina Afro Sunday -klubilla.

Ennakkotapahtumissa keskusteluja, elokuva ja musiikkia

Euroopan parlamentti järjestää keskustelun ja elokuvanäytöksen Oodissa maanantaina 22.5. Elokuva on lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia ympäri maailmaa saanut Carla Simónin Tämä maa. Elokuvaa edeltävä keskustelu liittyy vihreään siirtymään ja sen oikeudenmukaisuuteen. Maailman Kuvalehti järjestää Maailmanluokan Klubin Tenho Restobarissa keskiviikkona 24.5. Klubilla esiintyy Emilia Sisco ja keskustellaan musiikkimaailman rakenteista.

Festivaalilla on lisäksi reilut 200 näytteilleasettajaa, joiden ständeiltä voi löytää ideoita ja oivalluksia, kuulla toiminnasta kestävän kehityksen puolesta sekä ostaa herkullista ruokaa eri puolilta maailmaa, käsitöitä ja muita eettisesti tuotettuja tuotteita. Alueen kartta, aikataulut, puhujat sekä ständit ja ruoka on julkaistu verkkosivuilla. Kaikki ohjelma on ilmaista ja ikärajatonta lukuun ottamatta viikonlopun iltaklubeja.

Maailma kylässä -festivaali Helsingin Suvilahdessa lauantaina 27.5. kello 11–21 ja sunnuntaina 28.5. kello 11–19. Vapaa pääsy ja ikärajaton.

Muut tapahtumapaikat

Elokuvanäytös ja keskustelu, Kino Regina, Oodi ma 22.5. kello 17.30–20, elokuvan ikäsuositus 7 v., Vapaa pääsy
Maailmanluokan klubi, Tenho Restobar ke 24.5. kello 18–20, Vapaa pääsy
Fiesta Latina – Maailma kylässä Afterparty, Café Koma la 27.5. kello 21–04. K22, Vapaa pääsy
Afro Sunday – Maailma kylässä Afterparty, Baarikärpänen su 28.5. kello 20–04, K18, Liput 10 €

Lisätiedot
Viestintäpäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698
Ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696

maailmakylassa.fi
Pressikuvat Flickristä
Facebook
Twitter
Instagram 
Tilaa uutiskirje
#MaailmaKylässä

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kymmeniä tuhansia ihmisiä ja satoja organisaatioita keräävä kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 27.–28.5.2023 Helsingin Suvilahdessa teemalla Muutosvoima! Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Fingo ja sen jäsenjärjestöt tekevät työtä, jotta elämä olisi reilumpaa − ihan kaikkialla. Pääyhteistyökumppaneita ovat ulkoministeriö ja Maailman Kuvalehti.