Iranin talouden yksityistäminen kulkee hämäriä polkuja. Uutta tietoa rötöstelystä tulee julki lähes päivittäin. Kuva: Iranin talouden yksityistäminen kulkee hämäriä polkuja. Uutta tietoa rötöstelystä tulee julki lähes päivittäin.

Talousskandaali ravistelee Irania

Valtava pankkikavallus liittyy yksityistämiseen, joka muistuttaa Venäjän kaverikapitalismia.

Teksti: Yasaman Baji Kuva: Hamed Saber

IPS — Iranin hallitusta horjuttaa pankkiskandaali, jota kuvataan maan historian suurimmaksi kavallukseksi. Iranin johdon epäillään suosivan lähipiirejään, kun taloutta yksityistetään vimmalla.
Iranissa kysellään, miten uusi sijoitusyhtiö onnistui saamaan yli kahden miljardin euron edestä luottoa, perustamaan pankin ja ostamaan yksityistettäviä yrityksiä ilman tarjouskilpailua.
Viranomaiset, mukaan lukien keskuspankin pääjohtaja Mahmud Bahmani, syyttelevät toisiaan. Maan suurimman valtio-omisteisen pankin, Mellin, johtaja erosi ja häipyi Kanadaan. Hänen kollegansa Saderat- ja Saman-pankissa saivat potkut.
Huijaamalla kiinni rahoihin
Skandaalin keskiössä on Amir-khosravin perheen perustama Amir Mansur Arya -sijoitusyhtiö. Tutkintaa johtava yleinen syyttäjä Mohseni Eje’i kertoi lokakuun alussa, että 22 ihmistä on pidätetty ja 15:tä kuulusteltu.
Huijaus sai alkunsa, kun kaksi Iranin suurinta pankkia, Melli ja Saderat, jakoi väärennettyjä luottokirjeitä Khuzestanin ja Kishin saaren vapaakauppa-alueilla. Luottokirje oikeuttaa haltijansa nostamaan rahaa jonkun tililtä toisesta pankista.
Raporttien mukaan Amir-khosravit myivät luottokirjeet seitsemälle pankille, Melli mukaan lukien, alennettuun hintaan. Rahoilla ostettiin yksityistettyjä yrityksiä tai kiinteistöjä.
Nyt kummastellaan, miten pankkien pienet sivukonttorit välittivät suurille summille kirjoitettuja luottokirjeitä ilman vakuuksia ja kirjaamatta niitä omaan järjestelmäänsä.
Amir-khosravien luottotietoja ei tarkistettu pankeissa, vaikka tavallisten laina-asiakkaiden taustat syynätään tarkoin.
Jäljet johtavat huipulle
Tapauksen poliittisten kytkösten epäillään ulottuvan presidentti Mahmud Ahmadinejadin sisäpiiriin.
Uudistusmielinen kansanedustaja Mohammadreza Khabaz huomauttaa, että Amir Mansur Arya onnistui ostamaan Traverse-rautatieyhtiön valtiolta ilman kilpailutusta ja alle kymmenen prosentin käsirahalla.
Sijoitusyhtiö levittäytyi viidessä vuodessa lähes kaikille talouden aloille ja hankki oman jalkapallojoukkueenkin. Tilastojen mukaan Amir Mansur Arya oli vuonna 2009 Iranin suuryritysten listalla sijalla 122, mutta viime vuonna jo 34.
Yhtymän Arya-pankki järjesti maaliskuussa 76 miljoonan euron osakeannin, vaikka siltä puuttui keskuspankin toimilupa. Sijoittaneiden kohtalo on nyt epävarma.
Puolittaista yksityistämistä
Taloustieteilijät sanovat, että skandaali paljasti Iranin talouden rakenteelliset heikkoudet ja kaiken mahdollisti syvälle ulottuva korruptio.
Talouden tarkastusviraston johtaja Mostafa Purmohammadi pitää korruptiona sitäkin, että hallitus määräsi pankit laskemaan korkotasonsa huomattavasti inflaatiota alemmas.
Yksityistämisen hoito saa myös huutia. Erään yrittäjän mukaan kyse on ollut ”puolivaltiollisten yritysten siirtymisestä yksityiselle sektorille voittojen toivossa.” Niiden johtajat ovat joko hallituksen nimittämiä tai siihen läheisissä suhteissa.
”Iran siirtyy kohti samanlaista kaverikapitalismia, joka Venäjällä vallitsee”, nimettömänä esiintyvä talousprofessori määrittelee.
Kansa vieraantuu
Kadunmiehet ovat pöyristyneitä skandaalista. ”Uusrikkaat ryöstävät maan. Me emme edes tiedä, montako nollaa miljardissa on, mutta sellaiset summat katosivat kuulemma puolessa vuodessa”, Farhad-niminen taksikuski päivittelee.
Uutta tietoa rötöstelystä vuotaa julki lähes päivittäin, mutta harva uskoo, että rosvot saadaan kiinni.
”Hallitus ei halua julkistaa skandaaliin sekaantuneiden korkeimpien tahojen nimiä”, talousministeriöstä eläkkeelle jäänyt Seyed Javad sanoo.
Tutkijoiden mukaan tilanne on ajanut Iranin hallituksen ahtaammalle kuin vuoden 2009 vaaliprotestit. Teheranin yliopiston psykologian professori arvioi, että skandaali on katkaissut viimeisen linkin hallituksen ja yhteiskunnan väliltä.