Fingolta kiitoksia kansliapäälliköiden painotukselle kestävään kehitykseen ”Tämä on kohtalonkysymys”

Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo kiittää kansliapäälliköiden terveisiä seuraavalle vaalikaudelle. ”Raportista voidaan lukea vahva viesti kestävän kehityksen ensisijaisuudesta”, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.

Kansliapäälliköiden 6. helmikuuta julkaisema Mahdollisuudet Suomelle -raportti tuo vahvasti esille tarpeen huomioida kestävä kehitys tulevalla vaalikaudella. Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu toivoo, että raportin viesti kestävän kehityksen ensisijaisuudesta luettaisiin Suomessa tarkemmin.

”Julkisessa keskustelussa ovat korostuneet lähinnä raportin talouskulmat. Kansliapäälliköillä oli kuitenkin painavampaakin asiaa: raportista voidaan lukea vahva viesti kestävän kehityksen ensisijaisuudesta. Kestävä kehitys on tällä hetkellä haastettuna maailmassa limittyvien kriisien vuoksi. Emme globaalisti ole edenneet riittävästi esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa ja äärimmäisen köyhyyden poistamisessa. Kestävän kehityksen edistäminen on paitsi Suomen niin koko maailman edun mukaista – se on ihmiskunnan kohtalonkysymys”, Nalbantoglu toteaa.

Kestävän kehityksen tavoitteena on taata nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisuudet hyvään elämään. Maailman valtiot ovat sitoutuneet saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Kansliapäälliköiden raportissa korostetaan, että kestävän kehityksen eri näkökulmia on tarpeen edistää samanaikaisesti.

”Kestävä kehitys etenee vain monella jalalla samaan aikaan. Talous, ympäristö, sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus muodostavat kokonaisuuden. Kestävä kehitys on pidettävä johtomotiivina kaikissa valinnoissa tulevalla vaalikaudella”, Nalbantoglu sanoo.

Nalbantoglu kiittää kansliapäälliköiden kehityspolitiikkaa ja globaalia vastuunkantoa koskevia näkemyksiä. Raportissa tuodaan esille esimerkiksi, että kehityspolitiikalla ja kehitysyhteistyöllä voidaan vakauttaa turvallisuuden kannalta olennaista kehitystä. Kansliapäälliköt kirjoittavat, että Suomen kehityspolitiikalla tuetaan taloudellista, ekologista ja sosiaalista kehitystä, hyvää hallintoa, väestönkasvun hillintää ja kohtuullisia elinolosuhteita kehittyvissä maissa.

Raportissa todetaan myös, että vapaan ja elinvoimaisen kansalaisyhteiskunnan merkitys on demokratian sekä yhteiskunnallisen kriisinkestävyyden ja luottamuksen kannalta keskeinen.

”Kestävää rauhaa ja vakautta rakennetaan tehokkaimmin puuttumalla kriisien ja konfliktien juurisyihin, kuten ihmisoikeuksien polkemiseen ja eriarvoisuuteen. Vakaampi maailma on monin tavoin Suomen etu”, Nalbantoglu toteaa.

”Fingo esittää, että tuleva hallitusohjelma rakennetaan kestävän kehityksen varaan. Hallitusohjelmassa tulisi ottaa kantaa kestävän kehityksen näkökulmasta globaaliin vastuuseen, turvallisuuteen, sivistykseen, ilmastoon ja ympäristöön, hyvinvointiin, osallisuuteen sekä talouteen. On olennaista, että kestävä kehitys kulkee poliittisten valintojen taustalla punaisena lankana”, Nalbantoglu sanoo.

Raportti: Mahdollisuudet Suomelle – Kansliapäälliköiden viestit hallitusvaihdokseen -raportti

Lisätiedot:

Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglua voi haastatella kehitysjärjestöjen näkökulmista koskien kansliapäälliköiden raporttia, mutta myös laajemmin kestävästä kehityksestä ja ulkopolitiikasta.

Ilmari Nalbantoglu, vaikuttamistyön johtaja (vt.), Fingo – suomalaiset kehitysjärjestöt ry

+358 50 317 6693 ilmari.nalbantoglu@fingo.fi