Mekongin hallitukset tekivät kampanjaväen mukaan oikean päätöksen Kuva: Mekongin hallitukset tekivät kampanjaväen mukaan oikean päätöksen

Mekong-maat pysäyttivät Xayaburin patohankkeen

Mekongin jokikomission jäsenmaat ovat sopineet siitä, että pääuoman patojen vaikutuksista tehdään lisäselvityksiä. Laos halusi Xayaburin padon rakenteille heti, mutta Kambodzha ja Vietnam olivat hanketta vastaan.

Teksti: Timo Kuronen

Eilisessä Mekongin jokikomission kokouksessa päätöstä Mekongin alajuoksun pääuoman ensimmäisen padon rakentamisesta lykättiin jo toisen kerran puolen vuoden sisään. Pohjois-Laosiin suunnitellun Xayaburin suurpadon rakentaisi thaimaalainen yritys ja sähkö myytäisiin Thaimaan verkkoon.
Huhtikuussa jokikomissio siirsi rakentamispäätöksen loppuvuodelle Vietnamin, Kambodzhan ja Thaimaan vaadittua lisätutkimuksia padon vaikutuksista alajuoksulla. Vietnam vaati tuolloin pääuoman padoille jopa kymmenen vuoden lykkäystä.
Nyt neljän maan vesi- ja ympäristöministerit sopivat Kambodzhan Siem Reapissa, että maiden tulee kunnioittaa Mekong-sopimusta, jonka mukaan taloudellinen kehitys ei saa vaarantaa alueen ekologista tai ihmisten elinkeinojen kestävyyttä.
Kambodzhan vesivarainministeri Lim Kean Horin mukaan lisäselvitykset antavat paremman kuvan Mekong-joen kestävästä vesivarojen käytöstä ja pääuoman vesivoimapatojen vaikutuksista. Japani ja monet muut jokikomission rahoittajat ovat luvanneet tukea selvitysten tekemistä.
Kansalaisjärjestöt vaativat rakentajia pois työmaalta
Jokikomission rahoittajien lisäksi jäsenmaiden sopu sai kiitosta myös kansalaisjärjestöiltä ja Mekongin varren yhteisöiltä. Kansalaisliikkeiden Save the Mekong -koalition ja International Rivers -järjestön yhteisessä tiedotteessa vaadittiin Laosia kunnioittamaan päätöstä ja lopettamaan padonrakennuksen valmistelutyöt Xayaburin alueella.
”Mekongin hallitukset tekivät tänään oikean päätöksen, mutta se on vasta alkua”, sanoi Vietnamin jokiverkoston koordinaattori Nguy Thi Khanh. ”Hallitusten tulee sopia tiekartasta tieteellisten selvitysten tekemiseksi, ja niiden tulee sitoutua siihen, ettei pääuoman patoja ajeta eteenpäin ennen kuin selvitykset ovat valmiita ja riittävät kansalaiskuulemiset on järjestetty. Toivomme, että Laos lopettaa kaikki rakennustoimet ja poistaa patotyömaalla olevat työkoneet.”
Laosin hallituksen palkkaaman suomalaisen Pöyryn tytäryhtiö Pöyry Energy AG:n tekemä selvitys ei näyttänyt vakuuttavan Laosin naapurimaita, saati patoa vastustaneita kansalaisjärjestöjä. Pöyry suositti padon rakentamista, vaikka samalla totesi tiedon sen vaikutuksista kalastoon, ekosysteemeihin ja jokisedimenttien liikkeisiin olevan puutteellista. International Riversin mukaan Xayaburin pato ja Pöyryn selvitys olivat ristiriidassa lukuisten jokikomission pääuoman padoille asettamien ehtojen kanssa.
Jokikomission päätöksen tultua julki laosilaisella verkkokeskustelupalstalla eräs patohankkeen kannattaja purki pettymystään syyttäen länsimaita ja kansalaisjärjestöjä siitä, että Laos halutaan pitää köyhänä eikä sen anneta kehittyä. Useissa vastauksissa kuitenkin muistutettiin, että valtaosa Xayaburin hyödyistä menisi Thaimaahan, laosilaisten ruokaturva voisi heikentyä, eikä verotulojen päätymisestä laosilaisten koulutuksen tai terveydenhuollon parantamiseen olisi takeita. Maassa on jo lukuisia suurpatoja ja kaivoksia, mutta niistä saadut tulot ovat tainneet jäädä maan pienen eliitin taskuihin.