Punaisen Ristin rasismin vastainen viikko käynnistyi

Punainen Risti aloittaa tänään rasisminvastaisen kampanjan. Kampanja kestää koko viikon ja sen tavoitteena on kannustaa ihmisiä vastustamaan rasismia ääneen.

Teksti: Topi Kanniainen

Arkipäivän rasismilta ei saa sulkea silmiään ja korviaan, järjestö toteaa tiedotteessa.
”On hienoa, kun ihmiset syrjintää kohdatessaan, ottavat saman tien kantaa tilanteeseen. Turvallisuus täytyy pitää mielessä, mutta rasistiseen käytökseen pitää puuttua tai muuten kohde jää yksin ja kokee, että muutkin hyväksyvät tilanteen”, sanoo Punaisen Ristin puheenjohtaja Erkki Liikanen.
Kampanjan keulahahmojen rasisminvastaiset kannanotot löytyvät verkosta osoitteesta www.luovuennakkoluuloistasi.fi. Kampanjassa ovat mukana muun muassa kirjailija Jari Tervo ja muusikko Manna.
Rasismin vastaisen viikon aikana Punaisen Ristin vapaaehtoiset keräävät ihmisiltä ennakkoluuloja. Ylimääräiset ennakkoluulot voi kirjoittaa paperille ja laittaa punaiseen ongelmajäteroskikseen. Ennakkoluulot eivät päädy kenenkään taakaksi, vaan ne tuhotaan lukematta.