Kansainvälistä rikostuomioistuinta syytetään hampaattomuudesta esimerkiksi Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia (vas.) kohtaan. Kuva: Kansainvälistä rikostuomioistuinta syytetään hampaattomuudesta esimerkiksi Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia (vas.) kohtaan.

Historiallinen tuomio kongolaiselle sotapäällikölle

Kansainvälinen rikostuomioistuin on antanut ensimmäisen tuomionsa: lapsisotilaita käyttäneen Thomas Lubangan katsottiin syyllistyneen sotarikokseen. Kriitikoiden mukaan ICC keskittyy pieniin sotarikollisiin eikä tee tarpeeksi napatakseen suuria tekijöitä, kuten Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia.

Teksti: Aino Koskelo Kuva: Roosewelt Pinheiro

Haagissa sijaitseva kansainvälinen rikostuomioistuin (International Criminal Court, ICC) on antanut historiansa ensimmäisen tuomion. ICC totesi kolmen vuoden oikeudenkäynnin päätteeksi kongolaisen sotapäällikön Thomas Lubanga Dyilon 14. maaliskuuta syylliseksi sotarikoksista.
Kongolaisen sotapäällikön Thomas Lubanga Dyilon katsottiin syyllistyneen lasten pakottamiseen sotilaiksi, henkivartijoiksi ja seksiorjiksi, kirjoittaa uutistoimisto Reuters. Uhrit olivat alle 15-vuotiaita. Rangaistus langetetaan myöhemmin.
Yhdysvaltojen ulkoministeriön edustajan Victoria Nulandin mukaan Lubangan tuomio on historiallinen ja tärkeä askel oikeuden ja demokratian toteutumisessa kongolaisille. Amnesty International iloitsee ICC:n päätöksestä ja toteaa antamassaan lausunnossa, että ”tuomio toimii pysäyttävänä voimana kaikille niille, jotka syyllistyvät lasten hyväksikäyttöön sodassa tai sen ulkopuolella”.
ICC on voimaton isojen maiden edessä
Afrikkalaisten mielipiteet ICC:n toiminnasta ovat kuitenkin ristiriitaisia. ICC keskittyy monien mielestä liikaa tuntemattomiin afrikkalaisiin sotapäälliköihin, eikä etsi rikollisia lainkaan muilta mantereilta.
”Meidän afrikkalaisten mielestä Lubangan tuomio on hyvä asia… mutta haluaisimme, että oikeus toteutuu myös muissa tapauksissa, ympäri maailmaa”, sanoi eteläafrikkalainen George Mukundi Väkivallan ja sovinnonteon tutkimuksen keskuksesta (South Africa-based Centre for the Study of Violence and Reconciliation) Reutersille.
Kriitikoiden mielestä ICC keskittyy liikaa pieniin sotarikollisiin, eikä ole siten todellinen uhka suurille diktaattoreille. ”Pysäyttääkö Lubangan tuomio Bashar al-Assadin toiminnan? Epäilen”, sanoi Reed Brody Human Rights Watchista.
ICC:lla on tärkeä rooli kansainvälisen oikeuden suojelijana ja kamppailussa sotarikollisia vastaan. Ongelmaksi muotoutuu kuitenkin se, että ICC pystyy toimimaan ainoastaan kansainvälisten johtajien suostumuksella.
”Suurvallat, kuten Venäjä ja Kiinat, voivat halutessaan estää ICC:n aikeet, aivan kuten ne estivät arabi- ja länsimaiden yritykset saattaa YK:n turvallisuusneuvosto Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia vastaan”, Brody totesi.
Isot maat sitovat halutessaan ICC:n kädet, jos heille tärkeä liittolainen on suurennuslasin alla. Vaikutusvaltaisimmat diktaattorit suojautuvat siten tuomiolta.

Reuters: Historic verdict condemns warlord, but Hague court limited
ICC: ICC First verdict: Thomas Lubanga guilty of conscripting and enlisting children under the age of 15 and using them to participate in hostilities
ICTJ: ICC Asked Tough Questions by Historic First Judgment