”Silpomiskakku” kuohuttaa niin kuin sen oli tarkoituskin

Ruotsalaistaiteilija Makode Linden täytekakku on herättänyt maailmanlaajuista huomioita ja saanut afroruotsalaisten järjestön vaatimaan kulttuuriministeri Lena Adelsohn-Liljerothin eroa.

Teksti: Esa Salminen

Viime sunnuntaina Tukholman Moderna Museetissa taiteilijajärjestö vietti 75-vuotispäiväänsä ja järjesti näyttelyn Maailman taidepäivän kunniaksi. Viisi nykytaiteilijaa valmisti juhliin kakut. Makode Linden kakku vei huomion.
Artistin Afromantics-teossarjassa käyttämä Golliwog-hahmo — ”lakupekkanaama” — oli mustan naisvartalon muotoisen kakun päänä. Kun kulttuuriministeri leikkasi palan kakun intiimialueelta, pää alkoi itkeä ja huutaa. Taiteilija Linde oli osa teostaan parkuvana päänä, ja veti performanssiin mukaan myös ministerin, joka nähtiin pian sosiaalisen median valokuvissa syöttämässä verenpunaista kakkua teokselle itselleen. Adelsohn-Liljeroth on aiemmin kritisoinut provokatiivista taidetta ja päätynyt sensuurisyytösten kohteeksi.
Toimittaja Johan Palme kirjoittaa Africa Is a Country -blogissa, kuinka vaivaantunut tunnelma muuttui hermostuneeksi naureskeluksi, johon ministeri yhtyi. Taiteilija Marianne Lindberg De Geer — ministerin äänekäs kriitikko — nappaili kuvia, ja Palme epäilee monien ruotsalaistoimittajien tapaan, että kyseessä oli taiteilijakaksikon juonima ansa ministerille: vedetään provokatiivisuuden vastustaja väkisin osaksi teosta.
***
Linde on kiistänyt juonimisen ja sanonut hämmästelleensä teoksen aiheuttamaa kohua. Erityisesti häntä ihmetyttää, että afroruotsalaisten järjestö piti teosta ja sen leikannutta ministeriä rasistisena. Teoksen yksi tarkoitus oli kuvata naisten sukuelinten silpomista.
”Tietenkin se on häiritsevä teos, koska se on häiritsevä aihe”, Linde sanoo Hyperallergic-taidesivuston haastattelussa. ”Yksi taiteen päätöistä on puhua tällaisista aiheista ja saada ihmiset kohtaamaan ne itsessään.”
Hän halusi myös rikkoa kohteliaan kakkutilaisuuden luonteen ja herättää keskustelua. Sitä syntyi, ja aiemmin provosoivaa taidetta kritisoinut ministerikin joutui antamaan lehdistötiedotteen otsikolla ”Taiteen on saatava provosoida”.
Johan Palme epäilee, että oikea teos on Lindberg De Geerin ottama kuva, jossa naurava ministeri syöttää identiteetittömälle mustalle naamalle hänen omia silvottuja sukuelimiään, ja ympärillä joukko valkoisia nauraa ja ottaa kuvia. Juuri tämä kuva on hermostuttanut ihmisiä ympäri digitaalisen maailman.
***
Haastatteluissa Linde on vaikuttanut aidosti hämmästyneeltä mielensä pahoittaneiden reaktioista. Hänestä on ongelmallista, että taideteoksesta osa leikataan kontekstistaan irti ja se alkaa levitä verkossa. Ihmiset pahastuvat ymmärtämättä teosta. ”Miten tästä voi olla mitään hyötyä ympärileikkauksen estämiselle?” on ollut monien verkkokriitikoiden pöyristynyt kysymys.
Linden kommentista Hyperallergicille voi etsiä vastausta.
”Jos ihmiset voivat hermostua näin paljon siitä, että nainen leikkaa kakkua, eivätkö he voisi käyttää sitä energiaa taistellakseen aivan oikeasti tapahtuvaa sukuelinten silpomista vastaan?” hän kysyy.