Islamistitaistelijat on ajettu eteläisen Kismayon ohella myös lähempänä Mogadishua sijaitsevasta strategiseksi luonnehditusta Wanla Weynen kaupungista Kuva: Islamistitaistelijat on ajettu eteläisen Kismayon ohella myös lähempänä Mogadishua sijaitsevasta strategiseksi luonnehditusta Wanla Weynen kaupungista

Kenian rooli Somaliassa epäilyttää

Valtapeli alkoi, kun islamistit oli häädetty Kismayosta.

Teksti: Abdurrahman Warsameh Kuva: Abdurrahman Warsameh

IPS — Kenia sai kiitosta syys-lokakuun vaihteessa, kun sen joukot häätivät islamistisen al-Shabaabin taistelijat Somalian eteläisestä Kismayon kaupungista. Ilmassa on kuitenkin epäilyjä, että Kenia varmistelee lähinnä omaa turvallisuuttaan.
Kenia aloitti sotilasoperaation Etelä-Somaliassa noin vuosi sitten. Se sai tuekseen somalialaisen Ras Kamboni -klaaniarmeijan ja eteni lopulta Kismayon valtaukseen.
Kenia perusteli Somalia-operaatiotaan halulla kukistaa al-Shabaab, joka lisäsi turvattomuutta rajan molemmin puolin. Islamisteja syytetään ulkomaisten avustustyöntekijöiden ja turistien sieppauksista ja lukuisista pommi-iskuista rajaseudulla.
Kismayo on tärkein kaupunki Etelä-Somalian alueella, jota kutsutaan Azaniaksi tai Jubalandiksi. Kenia on esittänyt alueen julistamista autonomiseksi, ja toivoo siitä itselleen puskuria levotonta Somaliaa vastaan.
Kenia suunnittelee aluehallintoa rajan molemmin puolin elävän klaanin kanssa. Etelä-Somalian muut klaanit eivät ole mukana, vaikka ne muodostavat enemmistön asukkaista.
”Tuhoon tuomittu hanke”
Mogadishussa toimivan al-Shahid-tutkimuslaitoksen varajohtaja Hassan Mudei epäilee, että Kenian hanke epäonnistuu, koska paikalliset väestösuhteet jätetään huomiotta.
”Jos Kenian joukot koetaan miehittäjiksi, ne eivät saavuta asukkaiden luottamusta, ja hanke on tuhoon tuomittu”, Mudei pohtii.
Hän perää alueen asukkaille oikeutta sopia vallanjaosta ilman, että ulkovallat tai niiden kanssa liittoutuneet klaanit sanelevat sen.
Somalian hallituksella on pieni määrä kenialaisten kouluttamia sotilaita etelän rajaseudulla. Hallitus katsoo, että oikeus päättää runsaasti luonnonvaroja sisältävän etelän hallinnosta kuuluu sille eikä Kenialle.
Kenian kanssa liittoutunut klaani kuitenkin neuvottelee etelän hallinnosta parhaillaan Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Hanketta vastustava Somalian hallitus on sivuutettu.
Poltikointi hermostuttaa
”Olemme toistuvasti ilmaisseet tyytymättömyytemme Nairobissa meneillään olevaan Kenian johtamaan poliittiseen prosessiin, joka koskee Somalian eteläosien tulevaisuutta”, Somalian parlamentin jäsen Ahmed Jama sanoo.
”Kiitämme Keniaa siitä, että se auttoi Somalian armeijaa vapauttamaan maan islamisteista, mutta Kismayoa koskevat poliittiset kysymykset kuuluvat vain Somalian hallitukselle”, hän jatkaa.
Kenian armeijan tiedottaja Emanuel Chirchir vakuuttaa, että sotilaat eivät politikoi Somaliassa. Hänen mukaansa Kenian armeija toimii Somaliassa Afrikan unionin Amisom-joukkojen alaisuudessa ja pyrkii ainoastaan vakauttamaan tilanteen.
”Amisom-mandaattimme on selvä: tuoda rauha ja normaalit olot Somaliaan, ei jakaa kansaa klaanirajojen mukaan”, hän täsmentää.
Vauraus kiinnostaa
Valta on vaihtunut tiuhaan Kismayossa sen jälkeen, kun Mohamed Siad Barre syrjäytettiin Somaliassa 1991. Viisi viime vuotta kaupunkia hallitsivat islamistit.
Kismayossa sijaitsevat eteläisen Somalian suurin satama ja lentokenttä. Seutu on Somalian parasta viljelymaata ja karjanhoitoaluetta.
”Taistelua käydään alueen luonnonvaroista. Kun yksi klaani ei pystynyt alistamaan muita, jotkut ovat keksineet turvautua ulkovaltojen apuun”, politiikan tutkija Yasin Elmi arvioi.
”Siitä on kyse Kenian interventiossa, olipa Kenia tästä tietoinen tai ei. Ulkovallan ja paikallisen klaanin liitto uhkaa kuitenkin vain pitkittää asukkaiden kärsimyksiä”, hän ennustaa.
Mudei on samaa mieltä eikä usko, että ulkopuoliset joukot tai Keniassa perustettu hallitus pystyisivät hallitsemaan aluetta, ”koska siellä asuu lukuisia somaliklaaneja.”