Kuva: Footprints on the sand

Järjestöt vaativat kunnianhimoista ja sitovaa ilmastosopimusta

Suomalaiset kehitys- ja ympäristöjärjestöt julkistivat tänään tavoitteensa marras-joulukuun vaihteessa Qatarin Dohassa käytäville ilmastoneuvotteluille.

Teksti: Esa Salminen

Järjestyksessään 18. ilmastoneuvottelut käydään 26.11.—7.12. Kolmentoista suomalaisjärjestön mukaan Doha on tärkeä virstanpylväs kohti maailmanlaajuista, oikeudenmukaista, kunnianhimoista ja sitovaa ilmastosopimusta, joka on lyötävä lukkoon viimeistään vuonna 2015.Järjestöjen tavoitepaperin (pdf) mukaan neuvotteluiden ja ilmastosopimuksen pohjana tulee olla ”ilmasto-oikeudenmukaisuus, yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaate sekä vauraiden maiden historiallinen vastuu ilmastopäästöistä”. Se tarkoittaa, että kaikkien maiden on osallistuttava talkoisiin, mutta teollisuusmaiden on kannettava suurin vastuu ja tuettava kehitysmaita ilmastotyössä.Nykyiset päästövähennystavoitteet eivät riitä rajaamaan ilmaston lämpenemistä kahteen asteeseen.”Osana EU:ta Suomi voi edistää Dohassa suunnitelmaa, jolla kuilu nykyisten päästövähennyssitoumusten ja tieteen osoittaman vähennystarpeen välillä kurotaan umpeen”, järjestöt toteavat. Järjestöjen tavoitteena on, että päästövähennysurasta sovitaan viipymättä, ja että lämpötilan nousu rajataan puoleentoista asteeseen.Yksi välietappi tähän on, että edellisessä ilmastokokouksessa sovitusta Kioton pöytäkirjan toisesta velvoitekaudesta pidetään kiinni, ja se saatetaan voimaan 1. tammikuuta 2013 alkaen.***”Pitkäjänteinen ja tehokas ilmastotyö kehitysmaissa vaatii aidosti uusia resursseja”, järjestöt muistuttavat.Teollisuusmaiden lupaamaa ilmastorahoitusta ei tulisi siksi kattaa kehitysvaroista, kuten esimerkiksi Suomi on lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen osalta tehnyt.Pitkän aikavälin ilmastorahoituksen tukirankana tulee järjestöjen mukaan olla valtioiden virallinen budjettirahoitus, ja kasvava rahoitustarve on mahdollista kattaa esimerkiksi verottamalla rahoitusmarkkinoita ja laiva- ja lentoliikennettä. Myös päästöoikeuksien huutokaupasta ja kansainvälisen veronkierron hillitsemisestä saatavista tuloista olisi apua.Järjestöt muistuttavat, että ilmastonmuutos vaikuttaa eniten haavoittuvimpien ihmisryhmien, kuten kehitysmaiden köyhien naisten elämään.”Naisten osallistuminen ilmastopäätöksenteon kaikkiin vaiheisiin on turvattava”, järjestöt vaativat. ”Sukupuolinäkökulma tulee kirjata sopimustekstiin konkreettisin toimenpitein ja liittää se kaikkiin ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen tähtäävään suunnitteluun ja toimeenpanomekanismeihin.”Kepasta paikan päälle ilmastoneuvotteluihin lähtevät Tuuli Hakkarainen ja Sanna Autere. Kokouksen teemoja ja uutisia voi seurata Kepan Doha-kokoussivulla.