Mihin naistenpäivää tarvitaan?

Kansainväliset päivät ja teemaviikot milloin miellekin asialle ovat etupäässä mediatemppuja. Tänään saadaan nostettua naisten asiaa lehtien palstoille ja poliitikkojen puheisiin, sillä on kansainvälinen naistenpäivä.

Teksti: Esa Salminen

Kyynisesti voisi ajatella, että näitä erilaisia teemapäivähän riittää. Miksi juuri tänään pitäisi miettiä naisia? Bill ja Melinda Gatesin säätiö julkaisi sivuillaan kahdeksan syytä muistutukseksi siitä, miksi.Miljoonilla naisilla ei ole mahdollisuutta saada ehkäisyvälineitä, vaikka he haluaisivat.Köyhissä ja matalan keskitulon maissa hiv on lisääntymisikäisten naisten suurin kuolinsyy.GirlUp-järjestön mukaan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa harvempi kuin yksi viidestä tytöstä käy koulua yläkouluun saakka.Aurinkokuntamme planeetoista maassa vallitsee kirkkaasti huonoin tasa-arvotilanne sukupuolten välillä.Intiassa naiset yleensä syövät miehiä vähemmän — ja viimeisinä.Naisia kuolee synnytykseen tai raskauteen liittyviin komplikaatioihin joka toinen minuutti.Vauvoja kuolee joka 30 sekunti sen tähden, etteivät he ole saaneet rintaruokinnan tuomaa ravintoa ja vastustuskykyä.Köyhissä oloissa juomaveden hakeminen lankeaa useimmin naisille ja tytöille, mikä hankaloittaa lastenhoitoa, koulunkäyntiä ja tulonhankintaa.