Esimerkiksi 38 Afrikan ja Karibian alueen maata kärsii vakavasta terveydenhuollon työntekijäpulasta – osa sen vuoksi, että lääkärit ja sairaanhoitajat ovat muuttaneet Eurooppaan tai muihin vauraimpiin maihin.
On selkeitä pakotettua siirtolaisuutta aiheuttavia syitä kuten aseelliset konfliktit, vaino tai vaikkapa isot rakennushankkeet, jotka ajavat ihmisiä pois kotiseudultaan. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että joka neljäs sekunti joku joutuu pakolaiseksi. Muuttoliikettä aiheuttaa myös työttömyys tai vähäinen toimeentulo. Nyt portugalilaiset muuttavat työn perässä Angolaan tai Brasiliaan. Ennen tilanne oli toisin päin.
Tule apuun, Frontex!
Kaikilla ei ole kuitenkaan ole mahdollisuutta tai oikeutta muuttaa – ei ainakaan sinne, minne haluaisivat, eikä varsinkaan kolmansista maista EU:n alueelle. Syyrian kriisin puhjettua Kreikka oli ensimmäisenä lisäämässä poliiseja Turkin vastaiselle rajalleen ja huutamassa EU:n rajaturvallisuusvirastoa Frontexia apuun. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat pahnanpohjimmaisia kaikista siirtolaisista, vaikka heillä on kaikkien painavimmat syyt muuttaa – paeta. Sen sijaan paperittomien siirtolaisten Espanjassa poimimat tomaatit kelpaavat meille eurooppalaisille, vaikka poimijat ovat alttiita hyväksikäytölle ja elävät vailla perusoikeuksia.
Toisaalta siirtolaiset, ne paperittomatkin, lähettävät ison osan palkastaan kotimaahansa, jotta perhe voisi ostaa ruokaa, lapset pääsisivät kouluun ja elämä olisi kaikin puolin parempaa. Siirtolaisten rahalähetykset ovat tuplasti enemmän kuin virallinen kehitysapu. Pitäisikö siis siirtolaisuutta lisätä, jotta kehitys kehittyisi? Ja pitäisikö rahalähetyksiä ohjata maan yleiseen kehitykseen? Tottahan ihmiset saavat itse päättää ansaitsemistaan rahoista, mutta ongelma on jälleen se, kuinka vapaaehtoista siirtolaiseksi lähteminen on ja kuinka riippuvainen kotimaahan jäänyt perhe on rahalähetyksistä. Ihmisoikeusnäkökulmasta voidaan pohtia myös sitä, onko saatu palkka tarpeeksi suuri, että muuttaja pääsee välillä tapaamaan perhettään.
On ehdotettu ns. kiertomuuton lisäämistä eli, että ihmiset voisivat helpommin liikkua maasta toiseen hyödyntäen koulutustaan ja työkokemustaan myös kotimaansa hyväksi. Esteeksi on muodostunut EU-maiden tiukka oleskelulupalainsäädäntö. Oleskeluoikeus saattaa helposti katketa, mikäli siirtolainen oleskelee pidempiä aikoja kotimaassaan EU:n ulkopuolella. Monet eivät uskalla ottaa sitä riskiä. Toisaalta EU-viisumin saaminen perheenjäsenille on myös vaikeaa. Siksi monet ovat pakotettuja elämään erossa perheestään.
Kehitysapu ei yksin riitä
Maailman maiden johtajat päättivät vuonna 2000 YK:n vuosituhattavoitteista. Tavoitteena on muuan muassa äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistaminen. Vuosituhattavoitteet erääntyvät kahden vuoden kuluttua. Joka saralla pohditaan, mitä tapahtuu vuoden 2015 jälkeen. Tavoitteita on hyvä asettaa, mutta tärkeää on myös miettiä, miten ne saavutetaan.
On selvää, ettei pelkkä kehitysapu riitä nykyistenkään kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Myöskään siirtolaisten rahalähetysten varaan ei voida laskea. Me Kehyksessä paasaamme kehityspoliittisesta johdonmukaisuudesta eli siitä, että kaikkien politiikanalojen on tuettava kehitystavoitteita. Sepä ei olekaan ihan yksinkertaista! Esimerkiksi Kalavale-kirjan kirjoittajat Emma Kari ja Kukka Ranta kertovat siitä, kuinka EU:n solmimien kalastuskumppanuussopimusten myötä suuret eurooppalaiset alukset veivät kalat Länsi-Afrikan vesiltä, mikä johti siihen, että paikallisilta kalastajilta loppui mahdollisuus elinkeinoon ja ravintoon. Tämä pakottivat heidät siirtolaisiksi Eurooppaan – ylittämään henkensä kaupalla Atlantin kohti Kanariansaaria. Ja kuten arvata saattaa, vastaanotto saarilla ei ollut lämmin.
Kehitystavoitteissa ei voida onnistua, jos EU muilla politiikansektoreilla toimii siten, että se estää elinolojen parantamisen ja köyhyyden vähentämisen. Ei ole järkevää antaa yhdellä kädellä ja ottaa pois toisella.
Muuttoliikekysymykset YK:n agendalla
Kehityspolitiikassa muuttoliikekysymykset ovat olleet marginaalissa. EU:ssakin niiden on katsottu olevan lähinnä sisäasioiden heiniä. Sama näkökanta on ollut vallalla Suomessakin. Siksi maahanmuuttoasioista tulee helposti turvallisuus- tai poliisiasioita. Siirtolaisuutta katsotaan kapeasti kansallisesta perspektiivistä, jolloin se nähdään helposti taakkana, ei mahdollisuutena. On kuitenkin olemassa kehitysmaita, joissa se fakta, että iso osa maan väestöstä lähtee siirtolaiseksi, otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon päätöksenteossa. Ja Euroopan maita, joissa diaspora-yhteisöjen asiantuntemus on otettu mukaan kehitysyhteistyöhön ja -politiikkaan.
Vuosituhattavoitteista sovittaessa muuttoliikeasiat eivät päässeet tavoitteisiin mukaan, ne katsottiin liian vaikeiksi. Maailma on kuitenkin muuttunut, ja nyt myös YK:n piirissä siirtolaisuus ja kehitys -teema on vahvasti esillä. YK-maat kokoontuvat nimittäin lokakuun 3. ja 4. päivä New Yorkiin aihetta käsittelevään korkean tason tapaamiseen, johon Suomesta toivon mukaan osallistutaan ministeritasolta.
Euroopan komissio julkaisi omat näkemyksensä YK:n kokousta varten. Vaikka komission tiedonannossa on yllättävänkin vahva kehitysnäkökulma, korostetaan siinä myös ns. sääntelemättömän maahanmuuton torjuntaa rajavalvonnan ja palautuskäytäntöjen avulla. Ja muistetaan samaan hengenvetoon mainita oikeus hakea turvapaikkaa. Se, miten tämä oikeus käytännössä varmistetaan, jää epäselväksi. Turvapaikanhakijoille ei ole olemassa laillisia väyliä saapua Eurooppaan.
EU on ulottanut Frontexin toimintaa Afrikan maihin estääkseen siirtolaisia lähtemästä EU:n alueelle. Lisäksi useat EU-maat, Suomi mukaan lukien, ovat lähettäneet (poliisi)virkamiehiään lähetystöihin vahtimaan maahanpyrkijöitä. Vuosittain kuolee satoja ihmisiä, heidän joukossaan myös suojelun tarpeessa olevia, pyrkiessään EU:n alueelle. Monet EU-maat ovat saaneet tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta siirtolaisten huonosta kohtelusta. Maahanmuuttovastaiset puolueet ja ääriliikkeet kasvattavat kannatustaan useissa Euroopan maissa.
On hienoa, että EU nostaa yhdeksi prioriteetikseen ihmisoikeudet ja siirtolaisten oikeudenmukaisen kohtelun. Valitettavasti juuri niissä asioissa EU ei voi röyhistellä rintaansa lokakuun YK-kokouksessa.