Maasailta mallia maaoikeustaisteluun

Loliondo sijaitsee lähellä Kenian rajaa, aivan Serengentin kansallispuiston vieressä. 1990-luvun alussa Tansanian hallitus lupautui antamaan maat ulkomaisen metsästysyrityksen käyttöön – ohittaen samalla alueen maasaiden oikeuden maan omistukseen ja käyttöön, kerrotaan The Guardianin artikkelissa.Ristiriidat alueella jatkuivat vuosia, ja vuonna 2009 hallitus käynnisti operaation satojen kotitalouksien siirtämiseksi pois alueelta. Jo tuolloin asia keräsi paljon mediahuomiota, mutta erityisen kovaksi polemiikki yltyi tämän vuoden maaliskuussa, kun luonnonvaroista ja turismista vastaava ministeriö ilmoitti, että 150 000 hehtaaria Loliondon alueesta varattaisiin luonnonpuistoksi villieläimille – ja jopa 20 000 ihmistä häädettäisiin kotiseudultaan.Kirjoittajilla on ensikäden tietoa vuosikausia jatkuneesta taistelusta, sillä Fred Nelson on Itä-Afrikassa maaoikeuksien ja luonnon kestävän käytön puolesta toimivan Maliasili Initiatives -järjestön toiminnanjohtaja ja Maanda Ngoitiko puolestaan paikallisen kumppanin Pastoral Women’s Councilin johtaja ja Loliondon alueen asukas.Heidän mielestään Loliondossa saavutettu voitto voi esimerkillään antaa toivoa lukuisille Afrikassa käytäville maaoikeustaisteluille. Olennaista Loliondon tapauksessa oli heidän mielestään se, että maakaappauksen tuomitsivat sekä paikallinen että kansallisen tason kansalaisyhteiskunta ja että mukaan maasaiyhteisön kamppailuun saatiin myös huomattava määrä ulkomaisia kannattajia.***Kansainvälistä tukea kerättiin esimerkiksi Avaaz-verkkopalvelun kautta, jossa maasaiden oikeuksien puolesta tehdyn vetoomuksen allekirjoitti lähes 1,8 miljoonaa ihmistä.Maasaiden eksoottisuus lienee ollut yksi syy suureen mediahuomioon, ja Nelson ja Ngoitiko myöntävät, että harvoin paikallisyhteisöjen on mahdollista nousta vastaavalla tavoin muun maan, puhumattakaan maailman, tietoisuuteen. Silti he pitävät tapausta hyvänä esimerkkinä siitä, että nykymaailmassa on mahdollista luoda verkostoja paikallisen ja globaalin tason välille ja vahvistaa siten paikallisyhteisöjen ääntä neuvotteluissa viranomaisten kanssa.Maaoikeuden ohella Loliondon taistelu oli kirjoittajien mielestä voitto naisille, sillä perinteisesti miesvaltaisessa yhteisössä maasainaiset olivat nyt etujoukoissa mobilisoimassa joukkoja mielenosoituksiin ja kokouksiin.Kirjoittajat muistuttavat, että voittoa edesauttoivat myös Tansanian maalait, jotka ovat Afrikan edistyneimmästä päästä ja tunnustavat esimerkiksi perinteisten yhteisöjen käyttöön perustuvan maan omistusoikeuden. Myös Loliondon maasaiden omistusoikeus oli dokumentoitu, ja siksi oikeuden hakeminen virallisia kanavia pitkin toimi.”Tansania on energinen ja kehittyvä monipuoluejärjestelmään perustuva demokratia, jossa toisin kuin joissain muissa Afrikan maissa kansalaisilla on mahdollisuus tulla kuulluksi ja myös oikeus vaatia valitsemiaan edustajia tilille tekemisistään”, Nelson ja Ngoitiko kirjoittavat.