Tuhkarokkorokotuksen saa nyt 84 prosenttia maailman 2 Kuva: Tuhkarokkorokotuksen saa nyt 84 prosenttia maailman 2

Unicef: Eriarvoisuus tuntuu maailman lasten tilassa

Vaikka lapset voivat paremmin kuin koskaan, edistys ei tavoita kaikkia. 6,6 miljoonaa lasta kuolee yhä joka vuosi ennen viidettä syntymäpäiväänsä, todetaan Unicefin vuosiraportissa.

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Olivier Asselin

Tehokkaat rokotuskampajat, parantunut terveydenhuolto ja sanitaation kohentuminen on johtanut siihen, että lapsikuolleisuus on puolittunut vuoden 1990 tasosta, kertoo Unicefin tuore raportti.YK:n lastenjärjestö Unicef on kerännyt maailman lasten tilaa kuvaavia tilastoja 30 vuotta, ja uusimmat luvut esitellään järjestön 30. tammikuuta ilmestynessä vuosiraportissa ”The State of the World’s Children 2014. Every Child Counts”.Lapsikuolleisuuden lisäksi vuoden 1990 tilanteesta on otettu muitakin merkittäviä edistysaskelia lasten perusoikeuksien suhteen. Aliravitsemus on laskenut 37 prosenttia vuodesta 1990, ja yhä useampi lapsi käy koulua: vuonna 2011 koulussa oli 81 prosenttia peruskouluikäisistä lapsista, vuonna 1990 vain 53.Lasten oikeuksia loukataan edelleen räikeästiYK:n lasten oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Parantuneesta tilanteesta huolimatta oikeudet jäävät miljoonien lasten kohdalla edelleen toteutumatta. Esimerkiksi 6,6 miljoonaa lasta kuolee edelleen vuosittain ennen viidettä syntymäpäiväänsä, valtaosa ehkäistävissä oleviin tauteihin. Päivässä tämä tarkoittaa 18 000 lapsen kuolemaa.Myös lapsityö on edelleen yleistä: 15 prosenttia kaikista lapsista joutuu työhön. Synkkiin tilastoihin kuuluu myös se, että 11 prosenttia tytöistä joutuu edelleen naimisiin ennen viidettätoista syntymäpäiväänsä.”Maailman mittakaavassa vaikein on kehitysmaiden lasten tilanne, mutta myös näiden maiden sisällä on eriarvoisuutta. Haavoittuvimmassa asemassa ovat pitkälti samat lapsiryhmät kuin meillä: köyhien perheiden lapset, vammaiset lapset, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset ja paperittomat maahanmuuttajalapset”, Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki toteaa järjestön tiedotteessa.”Lisäksi asioita mutkistavat esimerkiksi syrjäseutujen huonot kulkuyhteydet, konfliktit ja puutteellinen valmistautuminen ilmaston vaihteluihin.”Video: UnicefUnicef: The State of the World’s Children 2014. Every Child Counts (pdf)