Tutkimus: Mosambikin hakkuista kaksi kolmasosaa on laittomia

Mosambikin metsiä hakataan kestämättömällä tahdilla: laittomien hakkuiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viidessä vuodessa. Kansalaisjärjestöt arvostelevat hallituksen kyvyttömyyttä puuttua ongelmaan.

Teksti: Sanna Jäppinen

Vuonna 2012 Mosambikissa kaadettiin yhteensä lähes 900 000 kuutiota metsää, vaikka hakkuulupa oli vain noin 300 000 kuutiolle, todetaan Eduardo Mondlanen yliopiston (UEM) tutkimuksessa ”Assessment of harvested volume and illegal logging in Mozambican natural forest”.Laittomat hakkuut ovat yleistyneet huimasti viime vuosina, sillä tutkimuksen mukaan luvattomat ja laittomat hakkuut lisääntyivät 88 prosenttia vuosina 2007-2012. Myös moni hakkuuluvan saanut toimija venyttää sääntöjä kaatamalla alimittaisia puita, levittäytymällä sovittujen alueiden ulkopuolella sekä suorittamalla hakkuita ilman vaadittuja suunnitelmia.Mosambikilla on valtavat metsävarat: noin 27 miljoonaa hehtaaria metsää soveltuu kaupallisiin hakkuisiin. Vaikkei pitävää näyttöä vielä ole, arvioidaan UEM:n tutkimuksessa, että laittomat hakkuut ovat keskeinen syy metsävarojen kestämättömään hyödyntämiseen ja metsien biodiversiteetin köyhtymiseen. Laittomasti kaadetuista puista yli puolet edustaa vain kolmea puulajia.Laittomat hakkuut ovat usein kytköksissä myös muuhun rikolliseen toimintaan, kuten huume- ja ihmiskauppaan.Laittomasti hakattua puuta käytetään paljon Mosambikin omissa kaupungeissa, mutta isoja määriä kulkeutuu myös vientiin. Esimerkiksi vuosi sitten uutisotsikoihin nousi Environmental Investigation Agencyn (EIA) selvitys siitä, että lähes puolet Mosambikista Kiinan viedystä puutavarasta on laittomasti kaadettua.”Vaikka Mosambikin hallitus on yrittänyt hillitä laittoman puutavaran vientiä Kiinaan, tutkimuksessa osoitetaan, että korkea-arvoiset poliitikot ovat yhdessä häikäilemättömien kiinalaisten liikemiesten kanssa paitsi jatkaneet Mosambikin vienti- ja mestälainsäädännön rikkomista myös vaarantaneet metsien kestävän käytön”, totesi EIA:n metsäkampajasta vastaava Chris Moye tuolloin.”Hallituksen pitää toimia ennen kuin metsät katoavat”Nyt Mosambikin hallitus on laatinut yhdessä yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan kanssa suositukset, joilla laittomat hakkuut yritetään saada kuriin.Suositusten mukaan uusia hakkuulupia lykätään tilapäisesti ja metsäsektorin kannalta oleellisten virallisten tietojen läpinäkyvyyttä ja saatavuutta parannetaan. Suosituksiin kuuluvat myös metsälain toimeenpanosta vastaavan organisaation luominen sekä kansalaisyhteiskunnan tekemä metsäsektorin monitorointi.”Hallitus ei voi enää kieltää tai sivuuttaa tätä vakavaa ongelmaa. Jo vuosia kansalaisyhteiskunta on pyytänyt kiireellisiä toimia ennen kuin metsät loppuvat Mosambikista”, toteaa Anabela Lemos mosambikilaisen ympäristöjärjestön Justiça Ambientalin tiedotteessa 26. helmikuuta. Justiça Ambiental on Kepan kumppanijärjestö.”Aiheesta on tehty useita tutkimuksia ja ne kaikki, sekä kotimaiset että kansainväliset, ovat antaneet samansuuntaisia tuloksia. Siksi emme kykene ymmärtämään hallituksemme passiivisuutta”, Lemos toteaa.Ihmetystä herättävät muun muassa maatalousministeri José Pachecon toimet: Pacheco yhdistettiin vuonna 2012 laitonta puutavaraa Kiinaan vieneeseen yritykseen. Mosambikin toisen pääpuolueen Frelimon presidenttiehdokkaaksi ensi syksyn vaaleissa kaavailtu Pacheco on kiistänyt syytökset korruptiosta.FAO: ”Assessment of harvested volume and illegal logging in Mozambican natural forest” -raporttiMongabay.com: Report: nearly half the timber from Mozambique to China is illegal