Pekka Haavisto puhumassa Kepan viimevuotisessa Kehityspoliittisessa päivässä. Kuva: Pekka Haavisto puhumassa Kepan viimevuotisessa Kehityspoliittisessa päivässä.

Haavisto: Sodan säännöt on unohdettu

Konfliktit uhkaavat luhistaa Afrikan, Pekka Haavisto totesi Ihmisoikeudet kriisimaissa -seminaarissa.

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Matti Koivisto / Kepa

”Kun olen kiertänyt Afrikan kriisialueilla, on monille tullut täysin yllätyksenä, että sodissakin on kansainvälisesti sovitut pelisäännöt”, kansanedustaja Pekka Haavisto sanoi Ihmisoikeudet kriisimaissa -seminaarissa. Seminaarin järjesti 29. lokakuuta Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto.”Esimerkiksi Darfurissa totesin sisseille, että jos rikotte näitä sääntöjä, teistä tulee sotarikollisia, ei ministereitä uuteen hallitukseen”, ulkoministerin erityisedustajana Afrikan alueen kriiseissä toimiva Haavisto kertoi. Haavisto viittaa pelisäännöillä muun muassa vankien inhimilliseen kohteluun ja siviilien tarpeettoman vahingoittamisen välttämiseen.Räikeä esimerkki humanitaaristen periaatteiden sivuuttamisesta on Syyrian tämänhetkinen tilanne, ja hirmutyöt heijastuvat Suomeenkin. ”Isis on todettu terroristijärjestöksi. Suomesta on lähtenyt ihmisiä Isisin tukijoiksi, ja on katsottava tarkkaan, miten toimitaan, kun he palaavat”, Haavisto totesi.”Viestin on oltava selvä: jos lähdette, siitä on seuraamuksia!”Hukkuuko Afrikka konflikteihin?Haavisto vieraili viime viikolla Arushassa Tansaniassa, jonne Afrikan unioni kokoontui keskustelemaan rauhasta ja turvallisuudesta.”Ensimmäisen kerran kuulin AU:n julkisesti maalavan synkän kuvan Afrikan tulevaisuudesta, tähän asti esitetyt visiot ovat olleet täynnä toivoa. Nousevia uhkia nähdään yhä enemmän”, Haavisto kertoi.AU:n edustajat pohtivat, luhistavatko esimerkiksi Nigerian ja Kongon kriisit tai arabikeväästä seuranneet tapahtumat koko maanosan, ja miten islamin nousu tulee vaikuttamaan Pohjois-Afrikan kohtaloon.”Heräsi kysymys siitä, että ehkä Afrikan kultaisia vuosia eletäänkin juuri nyt eikä tulevaisuudessa”, Haavisto totesi.”Avun leikkaaminen edesvastuutonta”Haavisto muistutti, että konflikteista koituu usein taakkaa myös muille kuin varsinaisille kriisimaille.”Esimerkiksi Libanoniin on tullut Syyriasta 300 000 lasta. Maan, jolla itsellään on 200 000 lasta, pitäisi nyt tarjota myös näille pakolaislapsille mahdollisuus koulunkäyntiin.””Meidän tukeamme tarvitaan tällaisissä tilanteisiin”, Haavisto totesi.”Silti Suomessa on tahoja, jotka tahtovat leikata kehitysyhteistyövarat pois, ja Suomesta halutaan kansainvälinen kääpiö”, entinen kehitysministeri ihmetteli.”Toiminta on täysin edesvastuutonta, sillä maailman kriisit vain pahenevat.”