Utendessä Kuva: Utendessä

Vettä kyliin yhteistyössä paikallishallinnon kanssa

Siinä me nyt seisomme, veden alkulähteillä Mpapurassa. Tarkemmin kyse on porakaivosta, josta on tarkoitus pumpata vettä viiteen tansanialaiskylään: Mpapuran lisäksi Utendeen, Nanyaniin, Mabatiniin ja Lyowaan.

Teksti: Kirsi Koivuporras-Masuka Kuva: Kirsi Koivuporras-Masuka / Kepa Tansania

Kahdessa kylässä uusi järjestelmä toimii jo, ja paikallishallinto on luvannut, että vesijohdot saadaan kytkettyä loppuihin kolmeen kylään loppuvuoden aikana.Teknikko Seleman Kasete selittää, että Mpapuran syvästä porakaivosta saatavan veden laatu on parempi kuin monessa kylyssä nyt käytössä olevien, käsivoimin toimivien ja lähempänä maanpintaa virtaavia vesilähteitä hyödyntävien pumppukaivojen.Uusi vesijärjestelmä keventää myös työntekoa, sillä kyliin rakennettuihin ylävesisäiliöihin vettä pumpataan dieselmoottoreiden avulla. Vettä ei tulevaisuudessa tarvitse myöskään noutaa kilometrien päästä, kuten esimerkiksi Lyowan asukkaat joutuvat nyt tekemään.* * *Kasete työskentelee Mtwaran paikallishallinnon vesiosastolla, joka vastaa viiden kylän vesiputkihankkeen toteuttamisesta. Vesisosasto on tässä hankkeessa tehnyt yhteistyötä Tanzania Association of Environmental Engineers -yhdistyksen ((TAEEs) ja sen suomalaisen kumppanijärjestön WaterFinnsin kanssa. Paikallishallinnon vastuulla on urakka vesiputkien vetämisestä, ja järjestöt ovat osaltaan vastanneet kyliin perustettujen vesikomiteoiden kouluttamisesta.WaterFinns on toiminut Mtwaran alueella vesihuolto- ja sanitaatiohankkeen (Community Water Supply and Sanitation Project, CWSSP) puitteissa 2000-luvun puolivälistä lähtien. Vuonna 2012 alkaneen kolmannen vaiheen aikana TAEEs on WaterFinnsin ja Suomen ulkoasiainministeriön tuella tehnyt töitä Lyowan, Mihemben ja Ding’widan kylissä vesi- ja sanitaatiotilanteen parantamiseksi.Näissä kylissä puhtaan veden saantia on parannettu rakennuttamalla sadevedenkeräystankkeja ja ylävesisäiliö. Lisäksi kyläläisiä on koulutettu puhtaaseen veteen, hygieniaan ja sanitaatioon liittyvissä kysymyksissä. Sanitaatiota on parannettu muun muassa rakentamalla uusia koulukäymälöitä ja valmistamalla kyläläisten kanssa edullisia kyykkylautoja, jotka asetetaan käymäläkuoppien päälle.* * *Paikallishallinnon kanssa tehtävä yhteistyö alkoi CWSSP-hankkeen loppuvaiheessa, koska valtion tukema vesiputkihanke koski myös yhtä alkuperäisistä hankekylistä, Lyowaa.”On ollut tärkeää tehdä yhteistyötä paikallishallinnon kanssa ja yhdistää käytettävissä olevia resursseja. Näin olemme kohtuullisen pienellä budjetilla pystyneet tukemaan merkittävää toimintaa. Vesikomiteoiden kouluttaminen parantaa vesijärjestelmien kestävyyttä ja lisää tietoutta hyvästä hygieniasta ja sanitaatiosta. Lisäksi paikallishallinnon teknikot ovat osallistuneet vesikomiteoiden koulutuksiin, joista on ollut hyötyä myös heille”, kertoo projektikoordinaattori Venla Pesonen WaterFinnsistä.Kylien vesikomiteoiden tehtävänä on seurata veden käyttöä sekä ylläpitää vesijärjestelmiä. Komiteat on koulutettu hoitamaan vesimaksujen keräämistä ja muita raha-asioita sekä tekemään pieniä huoltotöitä. Viisi kylää kattavassa vesiputkihankkeessa kyläkohtaisten komiteoiden tehtävänä on myös raportoida ongelmista eteenpäin kaikkien kylien yhteiselle vesiyhdistykselle, joka puolestaan on yhteydessä paikallishallintoon tiedottaen ongelmatilanteista ja korjaustarpeista.Vesiyhdistyksen puheen johtaja Ali M. Mponda kehuu vesikomiteoiden saamaa koulutusta: ”Olemme saaneet tietoa ja taitoja, joiden avulla hoitaa vesijärjestelmiä. Se on ollut todella hyödyllistä.”* * *Vesihuolto- ja sanitaatiohanke päättyy tämän vuoden lopussa, mutta WaterFinnsillä oli vetämässä uusi hakemus ulkoministeriölle yhdessä TAEEsin kanssa. Kehitysavun leikkausten takia tämän vuoden hanketuen hakukierros on kuitenkin jäädytetty.”Tarkoituksena oli hyödyntää TAEEsin hyvää osaamista ja jatkaa yhteistyötä paikallishallinnon kanssa, tällä kertaa uudella alueella Luoteis-Tansaniassa lähellä Ruandan ja Ugandan rajaa. Tässä uudessa hankkeessa oli myös tarkoitus hyödyntää nykyisessä hankkeessa opittua ja edelleen tehostaa meidän toimintaamme”, Pesonen kertoo.Näillä näkymin hanke peruuntuu, sillä Waterfinns toimii vapaaehtoisvoimin, eikä järjestöllä ole resursseja vastata lyhyellä varoitusajalla tuleviin leikkauksiin.

Pelastetaan kehitysyhteistyö -vetoomusLue myös: Ennätysmäärä lukiosta valmistuvia tyttöjä – miten tulevaisuudessa?Lue myös: Satojen kuurojen toimeentulo leikkurissa