Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä joulukuussa 2015 kokousalueelle oli pystytetty "tuulipuita". Yksi puu tuottaa sähköä määrän Kuva: Pariisin ilmastokokouksen yhteydessä joulukuussa 2015 kokousalueelle oli pystytetty "tuulipuita". Yksi puu tuottaa sähköä määrän

Kehitysmaat investoivat teollisuusmaita enemmän uusiutuvaan energiaan

Uusiutuvasta energiasta on tullut valtavirtaa, tuoreessa raportissa arvioidaan.

Teksti: Sanna Jäppinen Kuva: Sanna Autere / Kepa

Viime vuonna uusiutuvan energian tuotanto lisääntyi ennätysvauhdilla. Maailmanlaajuisesti uusiutuviin energianlähteisiin sijoitettiin yli kaksi kertaa enemmän rahaa kuin uusiin hiili- ja maakaasuvoimaloihin, todetaan REN21-verkoston vuosiraportissa. Taustalla on ennen muuta aurinko- ja tuulienergian tuotantokulujen lasku ja siten entistä parempi kilpailukyky fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna.Vuosi 2015 oli historiallinen myös siitä syystä, että ensi kertaa kehitysmaat investoivat uusiutuvaan energiaan enemmän kuin teollisuusmaat. Tätä selittää kehitysmaaksi edelleen laskettavan Kiinan suuri osuus: se vastaa yli kolmanneksesta uusiutuvaan energiaan kohdistetuista sijoituksista. Muita suurimpia edelläkävijöitä olivat Yhdysvallat, Japani, Britannia ja Intia.Toisaalta kun verrataan investointeja bruttokansantuotteeseen, ovat suurimpia vihreään energiaan sijoittajia Mauritania, Honduras, Uruguay, Marokko ja Jamaika.”Tämä osoittaa selvästi sen, että kulut ovat laskeneet niin paljon, että nousevat taloudet keskittyvät nyt toden teolla uusiutuviin”, arvioi REN21-verkoston pääsihteeri Christine Lins BBC:n mukaan.Sopimuksilla on merkitystäRaportissa muistutetaan, että valtioiden lisäksi yrityksillä on erittäin suuri rooli uusiutuvaan energiaan siirryttäessä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa jo 154 suuryritystä, jotka työllistävät yhteensä 11 miljoonaa ihmistä, on sitoutunut käyttämään pelkästään uusiutuvaa energiaa.Aiemmin vihreän energian edelläkävijänä pidetty Euroopan unioni on sen sijaan hidastanut tahtia: vuonna 2015 investoinnit uusiutuvaan energiaan vähenivät 21 prosenttia edellisvuodesta. Heikennyksestä huolimatta uusiutuvat ovat nykyään unionin alueella tärkein sähköntuotannon energianlähde ja niillä tuotetaan 44 prosenttia sähköstä, BBC kirjoittaa.Uusiutuvasta energiasta onkin tullut kaikkialla valtavirtaa, raportissa todetaan. Tuotantokulujen alenemisen ohella tätä selittää nousevien talouksien lisääntyvä energiantarve, entistä paremmin saatavilla oleva rahoitus ja toisaalta kasvava huoli ympäristön tilasta.Ennen kaikkea taustalla vaikuttavat poliittiset päätökset ja kansainväliset sopimukset. Raportissa muistutetaan, että viime vuosi jäi historiaan myös sitoumusten osalta. Tärkein virstanpylväs oli Pariisissa joulukuussa solmittu ilmastosopimus, jonka tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta ja vähentää kasvihuonepäästöjä. Raportin tekijät toteavat, että vuoden 2016 alkuun mennessä jo 173 maata oli määritellyt tavoitteensa uusiutuvaan energiaan siirtymisessä.Muita merkittäviä edistysaskelia olivat G7- ja G20-maaryhmien sitoumukset nopeuttaa uusiutuviin energianlähteisiin siirtymistä ja parantaa energiatehokkuutta sekä puhtaan energiantuotannon ottaminen mukaan yhdeksi päätavoitteeksi YK:n uuteen kestävän kehityksen ohjelmaan eli Agenda 2030:een.