ilmastomarssi Dohassa
Arabimaiden ensimmäinen ilmastomarssi vaati päättäjiltä tekoja vuonna 2012 Dohassa. Kuva: Arabimaiden ensimmäinen ilmastomarssi vaati päättäjiltä tekoja vuonna 2012 Dohassa.

Rohkeutta tehdä asioita toisin

Meidän tulee kehitysmaaliikkeenä katsoa peiliin. Oikeudenmukaisemman maailman puolesta toimivat kansalaisjärjestöt voittavat taisteluja siellä täällä, mutta varsinkin ilmasto-, ympäristö- ja eriarvoisuusrintamilla olemme häviämässä sotaa.

Teksti: Niklas Kaskeala Kuva: Sanna Autere

Liian monet meistä, jotka työskentelevät järjestäytyneessä kansalaisyhteiskunnassa, minä mukaan lukien, ovat etääntyneet siitä suuresta yhteiskunnallisten rakenteiden muuttamisen tavoitteesta, joka alun perin inspiroi meitä ja sai meidät ryhtymään ”parantamaan maailmaa” kansalaisjärjestöjen kautta.

Suuntaamme energiamme enenevissä määrin lahjoittajien ja rahoittajien sekä valtaapitävien mielistelyyn. Meistä on tullut osa koneistoa.

***

Käsityksemme siitä, minkälainen muutos on mahdollista, on kaventunut huomattavasti. Hankkeiden tulosten ja kustannustehokkuuden osoittaminen on ajanut rakenteellisten muutosten tavoittelun ohi. Toteutamme projekteja, joissa syntyy mahdollisimman konkreettisia, kvantitatiivisia tuloksia, joita on helppo raportoida rahoittajille.

Riippuvuus rahoittajistamme tarkoittaa, että vältämme toimintatapoja, jotka saattaisivat uhata brändimme tai järkyttää lahjoittajiemme. Hoidamme oireita, emmekä taustalla olevaa sairautta, kuten Micha Narberhaus Kepan kehityspoliittisessa päivässä eilen painotti.

Ja näin huomaamme, että itse asiassa vahvistamme sosiaalista, taloudellista ja poliittista järjestelmää, jota aikoinaan lähdimme muuttamaan. Meistä on tullut osa ongelmaa, ei osa ratkaisua.
Olemme ”kevytaktivisteja”, emmekä uhkaa olemassa olevia valtarakenteita.

***

Vakuuttelemme itsellemme, että työllämme on merkitystä taistelussa oikeudenmukaisemman maailman puolesta, mutta jossain syvällä tiedostamme, ettemme enää aja todellista muutosta.

Meidän on löydettävä uudelleen ne syyt, miksi lähdimme alun perin tavoittelemaan parempaa maailmaa. Ensisijaisen vastuumme on oltava kaikille niille, jotka taistelevat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Meidän on mietittävä, mikä on oikeasti paras strategia muutoksen aikaan saamiseksi.

Onko se todella yksittäisten hankkeiden tukeminen jossakin kaukaisissa maissa? Vai pitäisikö pikemminkin vaikuttaa siihen minkälaista politiikkaa omassa maassamme tehdään ja siihen, minkälaista ilmasto-, talous-, vero-, yritysvastuu-, tai ihmisoikeuspolitiikkaa maamme ajaa kansainvälisillä foorumeilla?

***

Tämä ei tietenkään ole helppo tehtävä etenkään meille, joiden toimeentulo riippuu siitä, miten hyvin pystymme vakuuttamaan ulkoministeriön virkamiehet ja muut rahoittajat siitä, että järjestöämme pitää tukea.

Kuka nyt purisi kättä, joka sitä ruokkii.

Toivottavasti meillä on kuitenkin riittävästi rohkeutta yrittää tehdä asioita toisin. Jos emme vaadi muutoksia harjoitettuun ilmasto- tai talouspolitiikkaan, niin ei sitä tee kukaan muukaan.

Historia opettaa, että maailman muuttaminen paremmaksi on mahdollista. Juuri nyt ei ole aika lannistua ja luovuttaa.