kahleet

Julkinen rahoitus: kahleet vai vastuullisuutta veronmaksajille?

Tällä viikolla Ajatuspaja Libera pyrki herättämään keskustelua kansalaisjärjestöjen saamasta julkisesta rahoituksesta. Se onkin hyvä keskustelu, jota pitäisi käydä monipuolisesti, avoimesti ja eri vaihtoehtoja punniten.

Teksti: Auli Starck Kuva: Scott Robinson

Ajatuspaja Libera julkaisi tällä viikolla suomalaiseen valtionavustusjärjestelmään kriittisesti suhtautuvan raportin Kultaiset kahleet: 10 askelta kohti vapaampaa kansalaisyhteiskuntaa.

En oikein usko, että Liberan raportin tarkoituksena on ollut vilpitön huoli suomalaisen kansalaisyhteiskunnan riippumattomuudesta. Pikemminkin Libera haluaa uusliberalistista ajattelua noudattaen supistaa julkishallintoa.

Keskustelu suomalaisen valtionavustusjärjestelmän ongelmista on tarpeellista ja tervetulluttakin. Liberan tavoin on muitakin tahoja, jotka näkevät koko järjestelmän epäterveenä ja haluaisivat siirtää vastuun järjestöjen rahoituksesta niiden oman yksityisen varainhankinnan varaan.

Järjestöt ovat sen sijaan huolissaan esimerkiksi siitä, että rahoitusta ohjataan yhä harvemmille ja suuremmille järjestöille sekä lyhytaikaisiin projekteihin pitkäjänteisten ja järjestöjen omaa päätösvaltaa kunnioittavien toiminta-avustusten sijaan.

Osasta Liberan suosituksista olen jopa samaa mieltä, ainakin jos pienet varaukset sallitaan. Järjestöjenkään kannalta ei ole hyvä olla riippuvainen vain yhdestä rahoituslähteestä – sen osoittivat meille karvaasti viimeaikaiset kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaukset.

Prosenttimääräisen omarahoitusosuuden vaatimus on valtionavustuksia saavien kehitysjärjestöjen kohdalla jo käytäntö. Myös varainhankinta Suomessa voisi olla paljon nykyistä helpompaa, kunhan läpinäkyvyys rahojen käytöstä varmistetaan.

***

Kansalaisjärjestöjen irrottaminen rahoituksen luomasta suhteesta valtioon ei mielestäni takaisi vapaata ja monimuotoista kansalaisyhteiskuntaa – se vain saattaisi heikentää kansalaisyhteiskunnan voimaa ja sitoa sen kiinni muihin rahoittajiin, tai tehdä järjestöistä yritystoimintaa.

Siirtyminen markkinoiden rautaisiin käsirautoihin voi johtaa järjestöt kilpailemaan keskenään yhteistyön sijaan ja käyttämään yhä enemmän resursseja puhtaasti varainhankintaan.

Yksityisiin lahjoittajiin nojautuminen voi myös ohjata järjestöjen toimintaa kohti sellaisia kohteita, jotka herättävät lahjoittajissa eniten tunteita tai ovat helpommin ymmärrettäviä. Kehittyvien maiden kansalaisjärjestöjen todellisuus taas osoittaa, että mitä useampi rahoittaja, sitä monimutkaisemmaksi menee esimerkiksi raportointi, koska rahoittajat eivät onnistu yhdenmukaistamaan käytäntöjään.

Olisinkin kaivannut Liberalta myös pohdintaa siitä, mitä riskejä kultaisista kahleista irrottautumiseen liittyy?

Erityisen arveluttavana Libera näkee sen, että valtio rahoittaa järjestöjen vaikuttamistyötä, globaalikasvatusta ja ylipäätään kattojärjestöjä. Myös Kepa saa tässä yhteydessä osansa kritiikistä.

”Jokainen Kepaan käytetty kehitysyhteistyöeuro voitaisiin sen sijaan antaa suoraan jollekin kehitysmaassa asuvalle köyhälle ihmiselle”, raportissa sanotaan.

Kehitysyhteistyö on kuitenkin paljon enemmän kuin rahan siirtämistä meiltä Afrikan köyhille. Se on vaativaa pitkäjänteistä työtä, jossa suomalaiset järjestöt tekevät yhteistyötä kehittyvien maiden järjestöjen kanssa. Usein työ ulottuu sellaisille alueille ja ihmisryhmiin, jotka jäisivät muuten ilman tukea. Ja muistetaan myös se, että järjestöissä toimivat ihmiset, jotka tulevat yhteen toimiakseen tiettyjen tavoitteiden puolesta.

Kattojärjestöjen roolina on muun muassa tukea jäsenjärjestöjään työnsä laadun parantamisessa ja yhteistyön lisäämisessä.

***

Raportissa lobbaaminen on yksisilmäisesti rinnastettu järjestöjen oman edun ajamiseen. Järjestöjen vaikuttamistyö on paljon muutakin kuin lobbaamista ja järjestöt tuottavat, usein myös päättäjien pyynnöstä, asiantuntijalausuntoja, tietoa ja ratkaisuehdotuksia.

Lobbaamisella tuodaan esille järjestöjen edustamien ihmisten ja arvojen ääni kuuluviin. Kepan tapauksessa puhumme oikeudenmukaisen maailman puolesta.  Ja kyllä, siihenkin tarvitaan rahaa ja kerätään esimerkiksi jäsenmaksuja.

Onko niin, että kansalaisjärjestöjä voi rahoittaa niin kauan kuin se tuottaa palveluja köyhimmille, joko Suomessa ja muualla, ja pysyy hiljaa?

Hetkinen, missä olen kuullut tästä aiemmin? Kuulostaa Etiopian todellisuudelta.

Mikä on seuraava askel – kieltää järjestöjen ulkomainen rahoitus, koska silläkin voitaisiin vaikuttaa Suomen valtioon? Missä näin jo tehdään? Ai niin, vaikkapa Venäjällä ja Intiassa.

Myös Suomen kehityspolitiikan yhtenä tavoitteena on tukea kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien toimintaedellytyksiä ja ilmaisunvapautta, sillä vapaa ja monimuotoinen kansalaisyhteiskunta on demokratian toiminnalle elintärkeä. Olisi nurinkurista, jos samaan aikaan linja Suomessa olisi päinvastainen.

***

Kultaiset kahleet -raportin julkistuksessa pidetyn paneelikeskustelun kuunteleminen herätti itsessäni ristiriitaisia ajatuksia. Juuri edellisellä viikolla osallistuin kansainväliseen kehitysjärjestöjen konferenssiin, jossa peräänkuulutettiin valtioiden vastuuta vapaan ja monimuotoisen kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten turvaamisessa. Toimintaedellytyksiin kuuluvat myös resurssit.

Samalla korostettiin kansalaisyhteiskunnan vaikuttamistyötä ja roolia vallan, ja ihmisoikeuksia rikkovien yritysten, vahtikoirina. Suomea pidettiin tässä suhteessa yhtenä mallimaana. Kotimaassa törmäsin heti toiseen todellisuuteen. Kansalaisyhteiskunnan tilaa on puolustettava täälläkin.

Kyse on pitkälti arvoista.

Pidämmekö edelleen tärkeänä pohjoismaista yhteiskuntamallia, jossa maksamme veroja ja niillä rahoitetaan paitsi julkisia palveluita, myös kansalaisjärjestöjen moninaista toimintaa ja myös yrityksiä.

Vai haluammeko siirtyä järjestörahoituksen osalta kohti anglo-amerikkalaista hyväntekeväisyysyhteiskuntaa, jossa lähtökohtana on muiden armeliaisuus ja yksilön vastuu? Itse puhuisin mieluummin ihmisten yhtäläisistä oikeuksista hyvään elämään – ja sen turvaamiseksi tarvitaan myös kansalaisyhteiskuntaa.

PS. Jos aihe kiinnostaa, niin tässä toinen lukuvinkki. Tällä viikolla myös SOSTE julkaisi oman raporttinsa valtionavustuksiin liittyen. Uusi avustusjärjestelmä pohtii asiaa sosiaali- terveysjärjestöjen vinkkelistä.