kuvituskuva sitaatti

Pidetään arvokeskustelu oikeudenmukaisesta maailmasta politiikassa

Niin siinä sitten kävi, että kaksi päivää suomalaisia jännityksessä pitänyt hallituskriisi ei tuonutkaan muutosta. Hallitus ei kaatunut, vaaleja ei tullut, eikä edes hallitusneuvotteluja.

Teksti: Timo Lappalainen

Yhtenä päivänä Suomen päättäjät puhuivat arvoista, toisena päivänä sekin keskustelu ikävästi lässähti. Nyt Uusi vaihtoehto -ryhmä korvaa perussuomalaiset, mutta muutoksia se ei hallituksen politiikkaan tuone.

Kieltämättä päällimmäinen tunne oli pettymys, sillä esimerkiksi RKP:n ja kristillisdemokraattien mukaantulo hallitukseen olisi saattanut muuttaa hallitusohjelmaa hyvään suuntaan: kaikki oppositiopuolueet, mukaan lukien RKP ja kristilliset, ovat kunnioitettavan äänekkäästi ja tarmokkaasti pitäneet esillä globaalia oikeudenmukaisuutta ja vastustaneet rajuja kehitysyhteistyöleikkauksia.

Mutta politiikka on ennakoimatonta, ja joskus yllätykset johtavatkin yllätyksettömyyteen.

***

Meidän globaalin solidaarisuuden kannattajien ja oikeudenmukaisen maailman rakentajien kannattaa kuitenkin jatkaa omalta osaltamme arvokeskustelua, ja muistuttaa myös uutta hallituskokoonpanoa arvoihin sitoutumisen tärkeydestä.

Kun huolehdimme heikommassa asemassa olevista, äärimmäisen köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen koituu lopulta kaikkien parhaaksi. Maailmamme on vakaampi, turvallisempi ja parempi paikka elää.

Meidän kannattaa muistuttaa nyt myös Uusi vaihtoehto -ryhmän jäseniä siitä, että kehityspolitiikka, ja sen yksi työkalu kehitysyhteistyö, nähtäisiin tärkeänä osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Sillä pureudutaan syihin, jotka aiheuttavat pakolaisuutta, maastamuuttoa ja inhimillistä kärsimystä.

Rajat kiinni ja kehitysapu alas tai sen ulkoistaminen yksittäisille kansalaisille ei voi olla ratkaisu.

Vaikka hallitus jatkaa samana, ensi vuoden budjettiin vaikuttaminen on parhaillaan käsillä – ja sitä työtä meidän kannattaa nyt yhdessä tehdä.

Kehitysyhteistyömäärärahoihin on jo luvattu pientä lisäystä talouden kohentuessa: ensi vuonna 3 miljoonaa ja sitä seuraavana 6. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jo päätettyjä kehitysyhteistyön lisäleikkauksia loivennetaan. Vaikka summat ovat liian pieniä, suunta on oikea.

Ja nopeammin kuin huomaammekaan ovat edessä uudet eduskuntavaalit. Vuonna 2019 meillä saattaa olla eduskunta ja hallitus, joka nostaa globaalin oikeudenmukaisuuden politiikkansa keskiöön, noudattaa kansainvälisiä sitoumuksia kehitysrahoituksesta ja tekee Suomesta kokoaan suuremman toimijan kestävän kehityksen todellisena esimerkkinä.

Sen eteen meidän kannattaa tehdä töitä.