Nainen täyttää hakemusta UNHCR:n pakolaiskeskuksessa Libanonissa vuonna 2014.
Nainen täyttää hakemusta UNHCR:n pakolaiskeskuksessa Libanonissa Kuva: Nainen täyttää hakemusta UNHCR:n pakolaiskeskuksessa Libanonissa

Kehitysmaat kantavat yhä suurimman vastuun pakolaisista

Pakolaisten määrä on historiallisen korkealla tasolla, kun vuonna 2016 maailmassa oli yli 65 miljoonaa pakolaista, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.

Teksti: Mimosa Hedberg Kuva: Mohamed Azakir

Tiistaina 20.6 vietetään maailman pakolaispäivää, ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR julkaisi eilen kansainväliset pakolaistilastot viime vuodelta.

Tuoreet luvut ovat synkkiä. Vuoden 2016 aikana yhteensä 65,6 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan vainon, konfliktin, väkivallan ja ihmisoikeusrikkomusten takia. Luku on 300 000 ihmistä enemmän kuin edellisenä vuonna.

”Nykyään me elämme maailmassa, jossa epävarmuutta on runsaasti. Taloudellinen epävakaus, poliittiset mullistukset ja väkivalta lähellä kotia voi saada meidät haluamaan vain sulkea silmämme tai lukita ovemme”, totesi UNHCR:n johtaja ja YK:n pakolaiskomissaari Filippo Grandi julkilausumassaan maailman pakolaispäivänä.

”Mutta pelko ja syrjäytyminen eivät vie meitä parempaan paikkaan – ne voivat vain johtaa esteiden syntyyn, vieraantumiseen ja epätoivoon”, Grandi jatkoi.

Kaikista viime vuonna paenneista valtaosa eli 40,3 miljoonaa oli kotimaansa sisäisiä pakolaisia. Vain 2,8 miljoonaa oli puolestaan turvapaikanhakijoita, ja loput 22,5 miljoonaa oli kotimaansa ulkopuolelle paenneita.

Tämä tarkoittaa käytännössä, että viime vuonna joka minuutti 20 ihmistä joutui jättämään kotinsa. Yli puolet pakolaisista oli alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Kehitysmaita kuormitetaan

YK:n pakolaiskomissaari Grandi muistutti myös, että maailman köyhimmät maat ottavat valtaosan pakolaisista. Kehitysmaat isännöivät jopa 84 prosenttia kaikista pakolaisista UNHCR:n mandaatilla.

Maailman vähiten kehittyneet maat tarjoavat turvapaikan yhä kasvavalle ihmismäärälle – yhteensä jo 28 prosenttia koko maailman pakolaisista. Näihin vähiten kehittyneisiin maihin laskettiin mukaan Kamerun, Tsad, Kongo, Etiopia, Kenia, Sudan ja Uganda.

Pakolaismäärien lisääntyminen  kehitysmaihin tarkoittaa sitä, että valtioiden jo muutenkin vähät resurssit ovat yhä suuremmalla rasituksella.

Vaikka Euroopassa kohistaan pakolaisten määrästä, on Libanonissa tällä hetkellä suurin määrä pakolaisia suhteessa maan väkilukuun. Libanonissa yksi ihminen kuudesta on joutunut pakenemaan kodistaan. Seuraavaksi eniten suhteessa väkilukuun pakolaisia isännöi Jordania ja Turkki.

Eniten pakolaisia saapui viime vuonna Turkkiin – jo kolmatta vuotta peräkkäin. Maassa oli vuonna 2016 yhteensä 2,9 miljoonaa pakolaista. Sen jälkeen seuraavaksi eniten pakolaisia oli Pakistanissa (1,4 miljoonaa), Libanonissa (1 miljoona), Iranissa (979 000) ja Ugandassa (940 000).

Surullista historiaa

Viimeisen 20 vuoden aikana pakolaisten määrä on lähes tuplaantunut, kun vielä vuonna 1997 kotinsa joutui jättämään 33,9 miljoonaa ihmistä.

Yli 55 prosenttia kaikista maailman pakolaisista tulee vain kolmesta maasta, joita kaikkia on piinannut vuosia kestäneet konfliktit. Syyriasta muihin maihin pakeni viime vuonna 5,5, miljoonaa ihmistä, Afganistanista 2,5 miljoonaa ja Etelä-Sudanista 1,4 miljoonaa.

Maan sisäisiä pakolaisia on eniten puolestaan Kolumbiassa, jossa tuoreen rauhan jäljet alkavat vasta hitaasti vaikuttaa. Yhteensä maan sisäisiä pakolaisia Kolumbiassa on 7,7 miljoonaa, kun esimerkiksi Syyriassa vastaava luku on 6,3 miljoonaa ihmistä.

Pahimmillaan pakolaisuus voi kestää jopa vuosikymmeniä. Viime vuonna yli 4 miljoonaa ihmistä oli ollut pakolaistilanteessa 20 vuotta tai enemmän.

”Kun he menettävät kotinsa, työnsä ja joskus jopa perheensä, he eivät anna periksi – he löytävät tavan aloittaa uudelleen alusta. Kokemuksiemme perusteella oikeassa ympäristössä pakolaiset synnyttävät ratkaisuja, eivät ongelmia”, Grandi linjasi.