Dominican saarivaltio.
Tuoreen raportin mukaan etenkin pieniä saarivaltioita olisi turvattava meriveden nousun seurauksilta. Kuva Dominican liittovaltiosta Karibianmereltä. Kuva: Tuoreen raportin mukaan etenkin pieniä saarivaltioita olisi turvattava meriveden nousun seurauksilta. Kuva Dominican liittovaltiosta Karibianmereltä.

Ilmastorahaa uupuu reippaasti

Yhteensä 43 valtiota on tänä vuonna laittanut kortensa kekoon, ja niistä yhdeksän on kehitysmaita. Yhdysvaltojen rahoituksen tulevaisuus on epävarma.

Teksti: Anis Chowdhury Kuva: Göran Höglund

IPS — Vuonna 2009 rikkaat maat lupasivat nostaa tukensa ilmastonmuutoksen torjunnalle kehitysmaissa sataan miljardiin dollariin vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Tukea jakamaan perustettiin vuonna 2011 Vihreä ympäristörahasto (GCF). 

Kuluvan vuoden heinäkuun loppuun mennessä lahjoituksia oli tullut reilut kymmenen miljardia dollaria yhteensä 43 valtiolta, joista 9 oli kehitysmaita.

Yhdysvallat lupasi osallistua talkoisiin kolmella miljardilla dollarilla, josta ehdittiin luovuttaa miljardi ennen Donald Trumpin valtaantuloa. Koska maa on ilmoittanut vetäytyvänsä Pariisin ilmastosopimuksesta, loput rahat voivat jäädä saamatta.

World Future Council laskee, että maapallon lämpötilan nousun pitäminen alle 1,5 asteessa vaatisi vuodessa 2 000 miljardin sijoitukset maailmanlaajuisesti.

(Inter Press Service)