Lääkkeitä myydään markkinapaikalla Kamerunin pääkaupungissa Yaoundessa.
Antibiootteja ja muita lääkkeitä on vapaasti myynnissä markkinapaikalla Kamerunin pääkaupungissa Yaoundessa. Kuva: Antibiootteja ja muita lääkkeitä on vapaasti myynnissä markkinapaikalla Kamerunin pääkaupungissa Yaoundessa.

Uusilla antibiooteilla on jo kova kiire kasvavan resistenssin takia

Jos lääkkeiden kehittämiseen ei sijoiteta tarpeeksi rahaa, voimme palata aikaan, jossa tuberkuloosi ja pienetkin leikkaukset saattavat vaarantaa hengen.

Teksti: Baher Kamal Kuva: Monde Kingsley Nfor

IPS — Maailma tarvitsee pikaisesti uusia antibiootteja korvaamaan niitä, joille bakteerit ovat kehittäneet resistenssin, Maailman terveysjärjestö WHO:n varoittaa.

Lääkkeiden tutkimukseen ja kehitykseen on sijoitettava lisää rahaa tai paalaamme aikaan, jolloin tuberkuloosi, tavalliset tulehdussairaudet tai pienet leikkaukset olivat hengenvaarallisia, WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoo.

WHO arvioi, että kehittelyssä olevista 51 lääkkeestä vain kahdeksalla on todellista merkitystä antibioottiresistenssin kannalta.

Järjestö perusti syyskuussa uuden yhteistyöelimen vauhdittamaan lääkekehitystä. Valtiot ja säätiöt lupasivat sille 56 miljoonan euron alkupääoman. Yksin tuberkuloosin tutkimus vaatisi kuitenkin jo pelkästään 800 miljoonaa euroa vuodessa.

IPS: The World Is Running Out of Much Needed New Antibiotics